Janne J. Olin: Ne soi sulle

Kirjaraportti 276. Janne J. Olin: Ne soi sulle (2026, WSOY).

Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä. Junnun pitää pysäytellä nistejä, piripäitä ja muita lähikaupan asiakkaita, jotka eivät halua maksaa lonkerosettiään tai jauhelihapakettiaan.

Turvallisempaa olisi antaa niiden vain mennä, mutta se olisi väärin. 

Asetelma muistuttaa Sayaka Muratan Lähikaupan naista. Nimi voisi olla esimerkiksi Piritorin Siwan mies. Junnullekin kauppa on jonkinlainen perheen korvike, "merkityksellinen yksikkö", johon hän sitoutuu, vähän liikaakin.

Äiti kuoli, isä joi. Näköala elämään puuttuu, samoin kyky luottamuksellisiin ihmissuhteisiin. Johonkin ihmisen pitää silti kiinnittyä.

Työsopimuksessa ei ole mainintaa rosvojen kanssa tanssimisesta, mutta Junnu kokee sen osakseen "perheen" työjaossa. Pakkohan siinä on käydä huonosti: lopulta tuttu kaljupää kolauttaa häneltä tajun kankaalle sixpäkillä. Aivotärähdys ja kolme käyntiä terapiassa.

Tämä on esikoisromaani ja aika hyvä sellainen. Helsinki, Sörkka ja Kallion kulmat elävät uskottavasti miljöössä ja kielessä. Nyyhkyinen stoori varovaisen optimistisella loppunousulla.

Referenssit on haettu vähemmän nöyrästi Amerikan isoilta pojilta. Jo nimi viittaa Hemingwayhyn. Moni muu viittaa Sieppariin ruispellossa, alkaen slangista ja eskaloituvasta sivuluisusta, joka päättyy laitokseen. Junnun kirjallisuusopintoihin karannut ystävä jopa kuvaa häntä holdencaulfieldmaiseksi hahmoksi.

Junnu onnistuu olemaan yhtä aikaa hemingwayläinen sankari ja Siepparin hajoileva, sekoileva ressukka. 

Silta räjäytetään ja lonkerovaras pysäytetään. Vaikka henki menis. Vaivoja ei valiteta, tunteista ei puhuta. Kirjoittaa niistä sentään voi, kun työterveyshuollon psykologi siihen kehotti.

⭐⭐⭐⭐