Kjell Westö: Coda

Kirjaraportti 274. Kjell Westö: Coda (2026, suom. Laura Beck, 2026, Otava).

Arvostettu dinosaurus kirjoittaa romaanin, jossa arvostettu dinosaurus kirjoittaa romaanin, joka on jäänyt ajastaan, eikä enää kiinnosta ketään. 

 

Molemmilla romaaneilla on sama nimi, Coda, joka musiikissa viittaa loppuosaan tai -huipentumaan. Hyvä lapsi piiskaa itse itsensä. 

 

Romaania kertoo pienen kustantamon johtaja. Kirjailija on hänen nuoruudenystävänsä ja samalla kustantamon pitkäaikainen rahasampo. Kirja kulkee vuorotellen nykyajassa ja kultaisella 1980-luvulla. Päähenkilöt olivat samaa ystäväpiiriä, taidejengiä, joka vaikutti Helsingin kulttuurielämässä.

 

Kuten Westön tyyliin kuuluu, henkilöitä ja tapahtumia virtaa, hyvinvoiva Etelä-Helsinki vilahtelee. Kertoja haluaa paljastaa totuuden taidejengin kulisseista. Kuka petti ketä ja millä tavalla? Pikkuisen riettautta ja ihana onneton rakkaus tavoittamattomaan yläluokan tyttöön. 

 

Nykyajassa keskeinen teema on kirjallisuuden muuttuminen. Nuorilla koulutetuilla naisilla Hesarissa ja Höblassa on valta päättää, keitä nostetaan ja lasketaan. Uudet tekijät kirjoittavat paremmin ja varmemmin kuin veteraanit.

 

Ja Westö tietenkin kirjoittaa niin kuin enää ei saisi. Tuleehan tästä huvittava sivukierre. Olisipa hauska kuulla joltain Helsingin kirjaskeneä tuntevilta kaikki piiloviittaukset (ja -kettuilut) todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin. 

 

Westön tekstit muuten tuntuvat usein häiritsevästi romaanille. Kirjan elämä ei jäljittele elämää vaan romaanielämää, vieläpä kovin porvarillista. Mutta siis taattua Westötä hyvässä ja pahassa. Jotkut uskaltavat enemmän kuin toiset ja kaikella on hintansa.

 

Enkä lähde tuomitsemaan dinosaurusta. Westö ei ole mikään Tyrannosaurus Rex -pahis, pikemminkin sympaattinen kasvissyöjä, joku Stegosaurus tai vastaava.

 

⭐⭐⭐