Kirjaraportti

Kirjaraportti 183. Esa Anttala: Hopeaa rajan takaa (1961, Kirjayhtymä). Esa Anttala muistetaan suomalaisena isänpäiväklassikkona 1960-1970-luvuilta. Päämajan kaukopartiot iskivät, koukkasivat ja tuhosivat. Anttalaa (oik. Urpo Arhosuo) ei muisteta kirjallisista ansioista, mutta hänellä oli partiotoiminnasta vankkaa, omakohtaista kokemusta, jota lukijat osasivat arvostaa. Hopeaa rajan takaa oli Anttalan toinen romaani ja ajoittui poikkeuksellisesti välirauhan aikaan. Nuoret miehet lähtivät salapäiten hakemaan rajan taakse jäänyttä hopeakätköä vanhalta kotipaikaltaan.  Aika huono romaanihan tämä on, ja sen kyllä tiesinkin etukäteen. Juoni edellä mentiin ja siitäkin oli helppo havaita kökköyksiä. Henkilökuvaus toi mieleen Pertsan ja Kilun. Isänmaallinen ja miehekäs yleistunnelma vallitsi. Huonojakin kirjoja pitää joskus lukea. Mikko Niskanen teki romaanista tuoreeltaan elokuvan 1963, joka jäi historiaan lähinnä siitä, että Spede näytteli yhden pääosista ja samalla ehkä ainoan vakavan r...

Kirjaraportti #40. Margaret Atwood: Orjattaresi (1985, suom. Matti Kannosto 1986, Kirjayhtymä). Vallankaappauksen ja ydintuhojen jälkeisessä Pohjois-Amerikassa vaikutti fundamentalistikristittyjen diktatuuri. Yhdenlainen kauhukuva tulevaisuuden yhteiskunnasta siis. Tästä on kuulemma muokattu myös tv-sarja. Raflaavinta diktatuurissa oli sukupuoliroolien voimakas korostuminen. Päähenkilö kuului orjattarien luokkaan, eli hänen tehtävänsä oli synnyttää lapsia väsyneelle yläluokalle. Mistään seksiorjuudesta ei ollut kyse, vaan kliinisestä suvunjatkamisesta. Romaani kulki matkaseurana Viron-reissulla. Ehkä siksikin luin tämän enemmän kirjana totalitarismista kuin sukupuolirooleista. Viru-hotellin KGB-museo kertoi Atwoodin kanssa samaa tarinaa valvonnasta, rangaistuksista, pelon luomisesta ja epäjohdonmukaisista määräyksistä. Sekin tuntui tutulta, että virallisen, puhdasoppisen järjestelmän rinnalla kulki epävirallinen: etenkin eliitti hankki itselleen tavaraa ja nautintoja, joita juhlapuheis...