Orjattaresi

Kirjaraportti #40. Margaret Atwood: Orjattaresi (1985, suom. Matti Kannosto 1986, Kirjayhtymä).

Vallankaappauksen ja ydintuhojen jälkeisessä Pohjois-Amerikassa vaikutti fundamentalistikristittyjen diktatuuri. Yhdenlainen kauhukuva tulevaisuuden yhteiskunnasta siis. Tästä on kuulemma muokattu myös tv-sarja.

Raflaavinta diktatuurissa oli sukupuoliroolien voimakas korostuminen. Päähenkilö kuului orjattarien luokkaan, eli hänen tehtävänsä oli synnyttää lapsia väsyneelle yläluokalle. Mistään seksiorjuudesta ei ollut kyse, vaan kliinisestä suvunjatkamisesta.

Romaani kulki matkaseurana Viron-reissulla. Ehkä siksikin luin tämän enemmän kirjana totalitarismista kuin sukupuolirooleista. Viru-hotellin KGB-museo kertoi Atwoodin kanssa samaa tarinaa valvonnasta, rangaistuksista, pelon luomisesta ja epäjohdonmukaisista määräyksistä.

Sekin tuntui tutulta, että virallisen, puhdasoppisen järjestelmän rinnalla kulki epävirallinen: etenkin eliitti hankki itselleen tavaraa ja nautintoja, joita juhlapuheissa piti syntinä ja hapatuksena.

En ole scifistä ja dystopioista koskaan oikein innostunut. En innostunut tästäkään. Historian kirjoihin on painettu kiinnostavampia ja todentuntuisempia tarinoita.

Romaanin orjan elämä pyöri ymmärrettävästi aika toisteisena ja ajatukset ankeina. Lukukokemuskaan ei siten kovin elähdyttäväksi noussut.

***