Kirjaraportti

Kirjaraportti 83. Saara Turunen: Sivuhenkilö (2018, Tammi). Tämä on aika häiritsevä romaani. Pitkälti kuitenkin hyvällä tavalla. Kerronta kulkee monotonisena, mutta kulkee, vaikka huumori kätkeytyy. Päällisin puolin kyse on hyväosaisen taiteilijan ulkopuolisesta ruikutuksesta elämän vaikeuksien edessä. Hän asuu Kaivopuistossa isänsä ostamassa kaksiossa, eikä saa oikein aikaiseksi. Ruoka on pikanuudelia ja asunnon kalustaminen ylivoimaista. Patriarkaatti painaa, ja homman kruunaa se, että Hesarin kriitikko on arvioinut esikoisromaanin väärin, niin väärin, että lattia meinaa murentua alta. Kyse on autofiktiosta, ja se ”murskakritiikki” on helppo googlata. Arvelen, että kontrasteja on kirjoitettaessa säädetty aika lailla tappiin. Tuntemuksia liioittelemalla syntyy kiinnostavampi tarina. Sivuhenkilö pyörii hyvin pitkälti sukupuolirooleissa. Mun oli pitkään vaikea tajuta, miten kukaan voi nähdä ja tyypittää asiat näin perinteisen mustavalkoisena. Sitten päättelin, että tällä on joku taiteel...

Kirjaraportti 82. Arto Salminen: Paskateoria (2001, WSOY). Hyvin roisia ja suoraa kerrontaahan tämä on. Että jos ei sellaisesta tykkää, niin ei kannata lukea Samaan aikaan vahvaa, kaunista kieltä, runollista maailman kieputtamista ylösalaisin. Että jos sellaisesta tykkää, kannattaa kyllä tutustua. Ihan oma lukunsa ovat napakan aforistiset dialogit, jotka usein päättyvät verbaalisiin u-käännöksiin tai umpikujiin. Paskateoria kertoo iltapäivälehden toimittajasta, jolla on vaimo keskustassa ja tyttöystävä Itä-Helsingissä. Kirjassa on jonkinlainen juoni, mutta se ei ole kovin olennainen. Oikeastaan romaanin henkilötkään eivät ole olennaisia vaan kuva maailmasta. Ja se kuva on kärjistynyt. Dystopia taitaa olla oikea sana. Kapitalismi on edennyt siihen pisteeseen, että kaikki käyttävät hyväksi alempiaan tai niitä, joita pystyvät. Työväenluokka on kurjistettu ja keskiluokka pelkää, kun sille on käymässä sama. Kurjuus ei jalosta kenestäkään parempaa ihmistä eikä kirjassa taida olla yhtään myön...

Kirjaraportti 81. Saku Tuominen: Ettekö te tiedä kuka minä olen (2023, Otava). Alaotsikko on ”Erilainen elämäkerta”. Miksei niinkin. ”Ei elämäkerta ollenkaan” toimisi myös. Tuominen on 56-vuotias tv-tuottaja ja yrittäjä. Hän kertoo lyhyitä anekdootteja ja muita ajatelmia tapaamistaan ihmisistä näkökulmalla mitä olen oppinut. Hauskahan näitä oli lukea, kun mukana vilahteli kymmeniä julkisuudesta tuttuja mieshahmoja Tommy Tabermanista Simo Rantalaiseen, Muhammad Aliin, dalai-lamaan ja Jyrki Sukulaan. Kohtauspaikat ovat eri puolilla maailmaa tv-studioilla, alan tapahtumissa ja jäähalleilla. Koska Tuominen on hurahtanut ruokaan ja viiniin, aika usein viisautta on tarttunut matkaan myös eteläranskalaisista huippuravintoloista tai italialaisilta keittiömestareilta. Helsinkiläinen Savoy mainitaan usein, onhan Tuominen yksi sen osakkaista. Tuominen kirjoittaa mukavan itseironisesti ja tarinoissa on särmää, vaikka ajattelutapa on korostetun myönteinen. Samantha Fox taitaa olla ainoita hahmoja, ...

Kirjaraportti 80. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissä (2005, suom. Erkki Jukarainen 2008, Tammi ). Kuusikymppinen vakuutusmies vetäytyy New Yorkin esikaupungista Brooklyniin kuolemaan ikään kuin norsujen hautausmaalle. Norsu kuitenkin virkistyy saman tien ja saa uusia ystäviä. Kärsällekin löytyy uutta käyttöä. Tämä on kirjallinen kirja, jossa viittaillaan sinne tänne ja etenkin Edgar Allan Poeen ja Franz Kafkaan. Luultavasti suuri osa viitteistä jäi tosin minulta huomaamatta. Päähenkilö kirjoittaa ja toinen on kirjallisuudentutkija, joka on päätynyt antikvariaattiin töihin. Ei ennätyksellisen raikasta minusta. Miten tätä nyt kuvaisi? Sellainen koko perheen hyväntuulinen komedia, jossa on sotkuja sekä sattumuksia, jotka hyvän tahdon ja rakkauden voimalla kuitenkin selviävät. Pääosassa karismaattinen Bill Murray, mukana myös iki-ihanat Cameron Diaz, Andie MacDowell ja Robin Williams. Romaani vei kyllä mukanaan, mutta ei tästä paljon käteen jäänyt. Siistiä, turvallista, tasaisen keskilu...

Kirjaraportti 79. Sonja Saarikoski: Naisvangit (2023, Siltala). Aika häiritsevä kirja. Kertoo sellaisesta todellisuudesta, josta tavallisesti näkee vilauksia lähinnä toimitukseen tilatuista käräjäpöytäkirjoista. Ehkä myös Helsingin joukkoliikenteessä satunnaisesti. Saarikoski on seurannut naisvankiloiden asiakkaita useamman vuoden ajan vankilassa ja siviilissä. Lukemattomia haastatteluita, hirmuinen määrä asiakirjoja, joita on syntynyt poliisitutkinnassa, oikeuslaitoksessa, lastensuojelussa. Äänessä ovat naiset. Näkökulma ei ole systeemin. Se tästä ehkä tekeekin häiritsevän. Tässä katsannossa poliisi ei ole turvallinen apu, viranomainen reilu eikä laki pienen ihmisen puolella. Kun lukee, miten naiset ovat kokeneet esimerkiksi vanginvartijoiden toiminnan tai lastensuojelulaitokset, ei enää ihmettele, miksi niin harva ”paranee” eli vaihtaa kaidalle polulle. Mikä erottaa vangin ja vartijan? Kalterit. Jos joku miettii, miksi naiset valitsevat rikollisen elämäntavan, kannattaa Naisvangit eh...

Kirjaraportti 78. Annie Ernaux: Äidistä. Isästä (1983, 1987, suom. Lotta Toivanen 2022, Gummerus). Vuoden ensimmäinen kirja, oikeastaan kaksi. Ernaux kirjoitti ensin isästään, muutamaa vuotta myöhemmin äidistään, alkaen kuolemasta. Suomeksi nämä ilmestyivät yhtenä niteenä, pitkällä viipeellä melkein 40 vuotta myöhemmin, Nobelin innostamana. Ei varsinaisesti romaaneita, ei varsinaisesti elämäkertoja, mutta vähän sinnepäin sosiologisella otteella. Yhteensä reilut 150 sivua helppoa tekstiä. Sitä on suomalaisena vaikea tajuta, kuinka tiukka luokkayhteiskunta Ranska on tai on ainakin ollut. Se näkyy mm. puhutussa kielessä, siinä mitä luetaan, mitä ja miten syödään, miten pukeudutaan. Ei taida olla sattuma, että luokkamakua teoriaksi vääntänyt Pierre Bourdieu on ranskalainen. Ernaux’n vanhemmat ovat lähtöisin alaluokasta. Ernaux pui heidän nousuaan maalaistollukoista kaupungin pienyrittäjiksi. Kun tytär kävi kouluja, hän kipusi ylöspäin elämään, jota vanhemmat eivät voineet ymmärtää. Molemmi...