Paskateoria

Kirjaraportti 82. Arto Salminen: Paskateoria (2001, WSOY).

Hyvin roisia ja suoraa kerrontaahan tämä on. Että jos ei sellaisesta tykkää, niin ei kannata lukea

Samaan aikaan vahvaa, kaunista kieltä, runollista maailman kieputtamista ylösalaisin. Että jos sellaisesta tykkää, kannattaa kyllä tutustua.

Ihan oma lukunsa ovat napakan aforistiset dialogit, jotka usein päättyvät verbaalisiin u-käännöksiin tai umpikujiin.

Paskateoria kertoo iltapäivälehden toimittajasta, jolla on vaimo keskustassa ja tyttöystävä Itä-Helsingissä. Kirjassa on jonkinlainen juoni, mutta se ei ole kovin olennainen.

Oikeastaan romaanin henkilötkään eivät ole olennaisia vaan kuva maailmasta. Ja se kuva on kärjistynyt. Dystopia taitaa olla oikea sana. Kapitalismi on edennyt siihen pisteeseen, että kaikki käyttävät hyväksi alempiaan tai niitä, joita pystyvät. Työväenluokka on kurjistettu ja keskiluokka pelkää, kun sille on käymässä sama. Kurjuus ei jalosta kenestäkään parempaa ihmistä eikä kirjassa taida olla yhtään myönteisesti kuvattua hahmoa.

Paskateoriassa kyytiä saavat erityisesti media ja ihmisten tyhmistäminen. Samaa teemaa Salminen käsitteli Kalavaleessakin 2005.

Olen lukenut Paskateorian muutaman kerran aikaisemminkin. Salmista pitää aina vuoden parin välein lukea uusintana, jottei totuus unohtuisi. Paradoksaalista kyllä vaikutus on jotenkin puhdistava.

****