Sattumuksia Brooklynissä

Kirjaraportti 80. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissä (2005, suom. Erkki Jukarainen 2008, Tammi ).

Kuusikymppinen vakuutusmies vetäytyy New Yorkin esikaupungista Brooklyniin kuolemaan ikään kuin norsujen hautausmaalle. Norsu kuitenkin virkistyy saman tien ja saa uusia ystäviä. Kärsällekin löytyy uutta käyttöä.

Tämä on kirjallinen kirja, jossa viittaillaan sinne tänne ja etenkin Edgar Allan Poeen ja Franz Kafkaan. Luultavasti suuri osa viitteistä jäi tosin minulta huomaamatta. Päähenkilö kirjoittaa ja toinen on kirjallisuudentutkija, joka on päätynyt antikvariaattiin töihin. Ei ennätyksellisen raikasta minusta.

Miten tätä nyt kuvaisi? Sellainen koko perheen hyväntuulinen komedia, jossa on sotkuja sekä sattumuksia, jotka hyvän tahdon ja rakkauden voimalla kuitenkin selviävät. Pääosassa karismaattinen Bill Murray, mukana myös iki-ihanat Cameron Diaz, Andie MacDowell ja Robin Williams.

Romaani vei kyllä mukanaan, mutta ei tästä paljon käteen jäänyt. Siistiä, turvallista, tasaisen keskiluokkaista hulvattomuutta. Ei tule kenenkään henkilön puolesta hyvä mieli, eikä pahakaan.

Pisteet tehokkaasta lopetuksesta. Romaanin kaikki langanpäät on saatu solmittua ja päähenkilö pääsee viimeisellä sivulla sairaalasta. Eletään aamukahdeksaa syyskuun 11. päivänä 2001. Onnellinen loppuelämä on valmis alkamaan. Noin 46 minuutin kuluttua ensimmäinen lentokone osuu World Trade Centeriin.

***+


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen budjetin sotaelokuva

Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu

Pakolainen