Naisvangit

Kirjaraportti 79. Sonja Saarikoski: Naisvangit (2023, Siltala).

Aika häiritsevä kirja. Kertoo sellaisesta todellisuudesta, josta tavallisesti näkee vilauksia lähinnä toimitukseen tilatuista käräjäpöytäkirjoista. Ehkä myös Helsingin joukkoliikenteessä satunnaisesti.

Saarikoski on seurannut naisvankiloiden asiakkaita useamman vuoden ajan vankilassa ja siviilissä. Lukemattomia haastatteluita, hirmuinen määrä asiakirjoja, joita on syntynyt poliisitutkinnassa, oikeuslaitoksessa, lastensuojelussa.

Äänessä ovat naiset. Näkökulma ei ole systeemin. Se tästä ehkä tekeekin häiritsevän. Tässä katsannossa poliisi ei ole turvallinen apu, viranomainen reilu eikä laki pienen ihmisen puolella.

Kun lukee, miten naiset ovat kokeneet esimerkiksi vanginvartijoiden toiminnan tai lastensuojelulaitokset, ei enää ihmettele, miksi niin harva ”paranee” eli vaihtaa kaidalle polulle. Mikä erottaa vangin ja vartijan? Kalterit.

Jos joku miettii, miksi naiset valitsevat rikollisen elämäntavan, kannattaa Naisvangit ehdottomasti lukea. Aika äkkiä on helppo tulla siihen tulokseen, että olosuhteet valitsevat, eivätkä yksilöt. Päihteet ja rikokset ovat perinnöllisiä. Hyväksikäytön ja väkivallan uhrista on lyhyt matka väkivaltaiseksi rikolliseksi.

Aika lohduton näkymä. Etenkin, jos Saarikosken antama kuva yhteiskunnan turvaverkosta on totuudenmukainen.

****