Lauri Viita - Legenda jo eläessään

 Kirjaraportti 111: Aila Meriluoto: Lauri Viita (1974, WSOY).

Teos julkaistiin aikanaan WSOY:n Legenda jo eläessään -sarjassa, tosin Viidan kuoleman jälkeen.

En tunne Viidan tuotantoa lainkaan, en myöskään Meriluodon. Miten lie tämä tarttuikin kirjastosta völjyyn. Sivistyin taas vähän. Kannatti lukea.  

Meriluoto kirjoittaa aiemmasta puolisostaan. Hän, nuori, tunnustettu runoilija, oli mennyt rakastumaan Viitaan 1940-luvun lopulla. Menivät naimisiin, saivat neljä lasta ja erosivat, kun Viidassa mielensairaus eteni mahdottomuuksiin.

Meriluodon tekstissä näkyi vieläkin -18 vuotta liiton päättymisen jälkeen - ihaileva, palvova sävy. Samalla elämäkerrasta käy ilmi Viidan (1916 - 1965) mahdottomuus ihmisenä ja puolisona. 

Kovin kuulosti klassiselta tapaukselta. Miesnero ja hänen takanaan nainen joka tuki, ymmärsi ja pyöritti perhearjen. Nero juopotteli, oikutteli ja sotki raha-asioita. Toki hoiteli myös neron hommia, kirjoittelikin vähän.

Kirja kertoo Viidasta, mutta samalla kiinnostavammin Meriluodosta (1924 -2019). Hän myöntää siirtäneensä avioliitossaan itsensä ja uransa taka-alalle, kun Viidan tekemiset tuntuivat niin paljon tähdellisimmiltä. Eron jälkeen hän huomasi taas olevansa olemassa ihan itse. Ehti myös naputella laajan tuotannon runoa ja proosaa.

Viidalla oli vahvoja näkemyksiä, ja hän halusi korjailla myös Meriluodon runoja. Meriluoto kertoo tyytyväisenä, että yleensä Viita editoi vain vähäisesti, poisti esimerkiksi sidesanoja. Yhden runon kohdalla editointi oli sellaista, että ajatuskin muuttui. Alun perin runo oli viisas, editorin jäljiltä vain ehyt.

****