Yö kuuluu meille
Kirjaraportti 112. Mariana Enriques: Yö kuuluu meille (2019, suom. Sari Selander 2022, WSOY).
Tarina käynnistyy lupaavasti. Nuori isä pakenee Buenos Airesista poikansa kanssa. Eletään 1980-luvun alkua, jolloin Argentiinaa hallitsi sotilasdiktatuuri.
Isä on meedio, ja kultti haluaa pojasta isän työn jatkajan. Isä taas haluaa pelastaa pojan mielisairaalta kultilta, ja tästä syntyy jännite, jolle romaani perustuu.
Kultti eli ”Kilta” on klassikkokamaa: hyperrikkaiden kansainvälinen liittouma, jossa etsitään ikuista elämää, tehdään ihmisuhreja, vieraillaan rinnakkaistodellisuudessa, kaapataan lapsia vankityrmiin ja plärätään Tarot-kortteja. Ei ihan Illuminati, mutta sinnepäin.
Genre on minulle vieras, mutta mikäs siinä, kyllä tällaistakin lukisi. Omaan makuuni kokonaisuus oli kuitenkin aika puuduttava. 650 sivussa oli puolet liikaa - lukeminen meni paarustamiseksi. Mukana oli irrallisen tuntuisia jaksoja, esimerkiksi perusteellista mehustelua meedion vaimon opiskeluvuosilta 70-luvun poreilevasta Lontoosta tai aids-epidemian alkuvuosista Argentiinan La Platassa.
En tunne Etelä-Amerikan historiaa ja kulttuuria kuin pintapuolisesti. Siinä mielessä tätä oli kiinnostava lukea. Killan harjoittama brutaali väkivalta rinnastui sotilasdiktatuurin väkivaltaan, jota Enriques kuvaili hillityin ilmauksin.
***
Kommentit
Lähetä kommentti