Pahan syleily

Kirjaraportti 116. Ari Wahlsten: Pahan syleily (2024, Docendo).

Helsinkiläinen yksityisetsivä Kit Karisma auttaa pulassa olevia naisia jo kahdeksannessa seikkailussa. Tuttua ja turvallista. Sillä tavalla toimivaa, että piti aamuyön puolelle jatkaa tämän seurassa.

Tykkään näistä Karismoista. Letkeä minäkertoja ja nokkela sanailu ovat kohtuullisesti annosteltuna nautittava yhdistelmä. Näissä toki kierrätetään kaikkia dekkareiden kliseitä, mutta niin taitavasti, että se ei ärsytä vaan hymyilyttää.

Kiperiä tilanteitä, täpäriä pelastumisia, hyviä ja pahoja poliiseja, petollisia naisia, lumoavia  lyylejä. Ruumiita tulee aina useita. Väkivalta pysyy silti taka-alalla, eikä sillä mässäillä.

Tällaisten sarjojen haaste on siinä, kuinka tasapainoilla uudistumisen ja pysyvyyden välillä. Kahdeksannessa osassa  ne asiat, jotka ekoissa tarinoissa olivat raikkaita, ovat jo vanhoja.

Onneksi Wahlsten onnistui tähänkin tuomaan taas uutta. Edellisessä mentiin ihmiskaupan syövereissä, nyt ympäristörikoksissa ja turvallisuuspolitiikan juonitteluissa. Tyypillisesti Helsingissä pyörivä dekkari piipahti myös Lapissa.

Pahan syleilyn henkilöt ovat ajassa kiinni. Löytyy esimerkiksi sosiaalisen median influensseri ja haalareihin pukeutuva radikaalin ympäristöjärjestön puuhanainen. Kumpikin sattuu olemaan sillä tavalla hemaiseva, että yksityisetsivällä sukat pyörivät jaloissa. Toinen heistä oli kuitenkin antanut pirulle pikkusormen.

****-