Murhe ja autuus
Kirjaraportti 119. Meg Mason: Murhe ja autuus (2020, suom. Maria Lyytinen 2022, Otava).
Näppärä romaani nuoren naisen mielenterveysongelmista ja parisuhteesta vauraalla Suur-Lontoon alueella. Hauskasti ja imevästi kirjoitettu, mutta samalla niin ärsyttävä, että teki mieli jättää kesken.
En ihan tunnistanut lajityyppiä. Ei tämä harlekiinia taida olla, mutta sellaisiakin piirteitä havaitsin. Ehkä eniten ärsytti ironinen nokkelointi, jolla minäkertoja väisteli tapahtumia.
Vähän vaikea romaania oli ottaa vakavasti sairauden kuvauksenakaan, kun päähenkilön keksitty sairaus nimettiin vain kahdella viivalla: ”- -”.
Tämä oli siis tarina naisesta, jonka mielenterveys heittelehtii, eikä oikeaa diagnoosia löydy ja suhde lapsettomuuteen näyttää labiililta. Nainen alkaa käyttäytyä uhrina ja kohtelee sillä varjolla kaikkia huonosti. Lopuksi diagnoosi löytyy, mies jättää ja nainen joutuu kohtaamaan todellisen ongelmansa.
Ärsyttävien asioiden listalle nostan vielä lammasmaisen hyveellisen miehen ja loppuratkaisun, jossa rammat taiteilijavanhemmat heittävät kainalosauvansa Thamesiin ja pinkaisevat juoksuun.
***-
Kommentit
Lähetä kommentti