Kirjaraportti

Kirjaraportti 266. Annie Ernaux: Tytön tarina (2016, suom. Lotta Toivanen 2026, Gummerus). Vuoden 1958 tyttö on eri kuin vuoden 1960 tyttö tai vuoden 2016 nainen, joka kirjoittaa vuoden 1958 tytöstä, itsestään. Kesäleirin ohjaajana, juuri 18 vuotta täyttäneenä Annie D. rakastui täysillä vähän vanhempaan ohjaajaan, kypsään 22-vuotiaaseen. Marlon Brandoa muistuttava mies käytti altista tyttöä ja jätti nallin kalliolle.  Suojattua elämää viettänyt tyttö löysi leirillä villin itsensä. Sokka irti ja niin poispäin. Oli "huorahtava", kuten kollegat leirillä kuvasivat. Reilut 50 vuotta myöhemmin kirjailijaksi muuttunut tyttö yrittää selvittää, mitä tapahtui ja miten se hänen elämäänsä vaikutti. Eli kuten hän itse kirjoittaa: "Tutkin kuilua, joka erottaa tapahtumien kauhistuttavan todellisuuden siitä merkillisestä epätoden tunnusta, joka niitä vuosien kuluttua verhoaa." Tapahtuneesta on yli 50 vuotta. Tapahtumien ohessa Ernaux pyöritteleekin paljon itse muistamista. Hänellä ...

Kirjaraportti 261. Philippe Collin: Ritzin baarimestari (2024, suom. Saana Rusi, 2026, Siltala). Jos haluaa saada realistisen kuvan tavallisten pariisilaisten arjesta natsimiehityksen vuosina 1940–44, Ritzin baarimestari on väärä valinta. Vuonna 1898 perustettu Hôtel Ritz Paris oli jo tuolloin eräs maailman hienoimmista alallaan. Hotellissa majoittui sodan aikana muun muassa valtakunnanmarsalkka Hermann Göring. Samppanja virtasi, martiineja sekoiteltiin. Cocktaileihin löytyi mansikat ja vadelmat, vaikka muu kaupunki kärvisteli nälässä. Romaani kertoo pääbaarimestari Frank Meierista. Hän on oikea ihminen ja tapahtumillakin jonkinlainen yhteys todellisuuteen. Meier oli – ainakin kirjassa – juutalainen, mutta onnistui salaamaan sen. Sodan aikana Meier palveli baarissaan korkea-arvoisia natseja ja Pariisin kermaa. Lähtökohdat romaanille kuulostavat siis kiinnostavilta. Ja onhan tässä monenlaista: Meier junailee väärennettyjä passeja kuolemanvaarassa oleville juutalaisille, toimii "pos...

Kirjaraportti 256. Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857, suom. Anna-Maija Viitanen 2005 WSOY). Vapaus, veljeys ja oikeus loistokkaaseen elämään! Paitsi että paskat vapaudesta ja veljeydestä. Rouva Bovary on edelleen 150 vuoden iässä täydellisen moderni hahmo! Hän lukee liikaa romanttista kirjallisuutta ja menettää realiteettien tajun. Maalaiselämä kylälääkärin rouvana ei riitä. Pitää saada romantiikkaa, jännitystä, Pariisin hajua, pieni aavistus Brad Pittistä ja Louis Vuittonin laukusta. Ja tietysti jakaa tämä kaikki Instagramiin. Kesäloman kunniaksi siis sukellus klassikkoaltaan syvän pään kaikkein syvimpään. Tällä kertaa luulen jopa ymmärtäväni, miksi tämä on klassikko. Kuohuttavaa settiä, mutta Flaubert lähinnä toteaa ja kuvailee hirmutyöt ilman moraalisia tuomioita. Rouva Bovary pettää miestään kahden tätä jännittävämmän herrasmiehen kanssa pitkissä sivusuhteissa. Luultavasti juuri tämä seksipuoli teki kirjasta aikanaan niin järisyttävän. Itse ajattelen, että seksi ei kuitenkaan ol...

Kirjaraportti 249. Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja (2024, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen 2026, Siltala). Parhaat romaanit herättävät ajatuksia. Esimerkiksi tällaisia: Jos voitan Lotossa, lähden junalla Le Havreen. Tutustun arkkitehtuuriin. Se on kuuluisaa ja ilmeisen rumaa, Unescon maailmanperintökohde. Liittoutuneet pommittivat Englannin kanaalin rannikkokaupungin toisen maailmansodan lopussa kirjaimellisesti atomeiksi. Tilalle tehtiin betonista uusi ehompi. Päähenkilö palaa lapsuutensa ja nuoruutensa Le Havreen, koska murha. Keski-ikäinen mies löytyy satama-altaasta taskussaan naisen puhelinnumero. Onko hän se nuoruuden rakas joka lähti, eikä koskaan soittanut? Dekkarimaisesta alusta huolimatta jotain muuta tässä selvitellään kuin murhaa. Nainen pohtii elämäänsä. Paluu Pariisista juurille Le Havreen nostaa mieleen kaikenlaista. Kuten uimarannan, elokuvateatterin ja sen pojan biljardisalilta. Koulun päättötyötä varten hän haastatteli Le Havren pommituksista selvi...

Kirjaraportti 162. Rachel Kushner: Luomisen järvi (2024, suom. 2024 Arto Schroderus, Tammi). Kushneria ja tätä hänen ensimmäistä suomennostaan on hehkutettu rajusti ainakin Suomen Kuvalehdessä ja Hesarissa. Odotukset olivat epämääräisen korkealla, ja osin ne täyttyivät. Yhä silti ihmettelen, mistä oikeastaan oli kyse. Päätarinassa nuori amerikkalainen naisvakooja soluttautuu ranskalaiseen radikaaliin ekoyhteisöön tiedustelemaan ja provosoimaan, haistelemaan mitä tihutyötä siellä valmistellaan. Ei tämä kuitenkaan mikään agenttiromaani ole, paitsi ehkä ironisessa mielessä. Romaanin kiehtovuus syntyi hassuista, runsaista törmäyksistä. Agenttitarina on syvyydeltään Fortnitea mutta kun siihen sotketaan perusteellisia pohdintoja Homo Sapiensin ja neandertalinihmisen eroista, pikkuhuomioita tien varren prostituutiosta, ekoyhteisön kirjavat ihmiskohtalot, rähjäisä maaseutu ja päähenkilön piilevä alkoholiongelma, niin kokonaisuus kummasti toimii. Tarinaa kertoo tämä agentti, entinen FBI:n palko...

Kirjaraportti 150. Annie Ernaux: Puhdas intohimo (1991, suom. Lotta Tuominen 2024, Gummerus). Nimi vastaa teosta. Romaani kertoo puhtaasta intohimosta ja erityisesti Pariisissa asuvan Nobel-voittajan 48-49-vuotiaana kokemasta intohimosta. Kohde oli kirjailijaa kymmenen vuotta nuorempi naimisissa oleva itäeurooppalainen yritysjohtaja. Suhde oli sillä tavalla totaalinen, että sen aikana kertojan elämä koostui lyhyistä tapaamisista ja pitkistä väliajoista, jolloin pään täytti miehen kaipaaminen ja muistelu. Loppuhan suhteelle sitten koitti, ja lopuksi Ernaux ernaux’maisesti käsitteli kriisin kirjoittamalla sen kirjaksi. Ernaux’lle tyypillistä on omien yksityisten kokemusten kytkeminen laajempiin ilmiöihin ikään kuin sosiologisella otteella. Tässä yllätti sosiologian puuttuminen. Lähestymistapa oli kliinisen erittelevä. Kun kirjoittaa hullaantumisestaan rehellisesti ja avoimesti, siinähän riskeeraa asemansa vakavasti otettavana toimijana - näyttää pöljyytensä. Suhde perustui paljolti seksi...

Kirjaraportti 147. Hannu Väisänen: Viisikko (2024, Siltala). Palasin 17 vuoden tauon jälkeen Väisäseen. Tai Anteroon, kuten hän autofiktiivistä avatariaan kutsuu. Aika pitkän sarjan hän on näitä jo naputellut. Viisikko tarkoittaa Anteroa ja neljää hänen sisarustaan. He ovat vanhoilla päivillään löytäneet toisensa ja kokoontuvat vuosittain Ranskaan Anteron luokse viettämään aikaa ja puimaan menneisyyttä. Kaikenlaista klommoa on elämä jokaiselle aiheuttanut. Kun kirja etenee, viisikko hajoaa uusiin kolhuihin. Tämä ei ole kovin suuri kertomus. Enemmänkin sitä sun tätä, lähinnä vanhenemisesta, sekalaista muistoa ja kuvastoa. Herkkupalana terävä välitarina Vanhuskorvesta, jonne yhteiskunta lähettää hyödyttömän seniorit selviytymään itsekseen. Väisänen kirjoittaa kivasti, jotenkin tarkasti. Kun tiedän hänet kuvataiteilijaksi, on helppo huomata kielikin visuaaliseksi. ***  

Kirjaraportti 135. Annie Ernoux: Vuodet (2008, suom. Lotta Toivanen 2021, Gummerus). Kirjailija kertoo, miten maailma on muuttunut hänen elinaikanaan ja miten hän itse. Suurehko aihe. Muutos näkyy esimerkiksi suhtautumisessa tavaraan. Ernaux on samaa sukupolvea kuin vanhempani ja löysin tästä mm. selityksiä faijani rojurakkaudelle. Sodan jälkeisessä köyhyydessä lupaus tulevaisuudelta oli, että ”jossain oli tavaroita, joita mekin saisimme myöhemmin ostaa”. Olen lukenut Ernaux’lta useammankin hienon kirjasen, jossa hän perkaa elämänsä käännettä tai kulmaa ja yksityisestä syntyy isompi yhteiskunnallinen kuva. Vuosissa zoomin tilalla - tai ohessa - on laajakulma, ja vaikeampi tästä on pitää. Minä vaihtuu kuninkaalliseen me-muotoon, henkilökohtainen yleiseen. Kun 200 sivussa käy läpi paljon asiaa, luettelomaisuudelta ei voi välttyä. Ranskalaisten poliitikkojen, skandaalien tai brändien vilahdellessa jäin vaille sitä tunnistamisen ja nostalgisoinnin iloa, mikä asioita paremmin tuntevalle oli...

Kirjaraportti 128. Annie Ernaux: Tapaus (2000, suom. 2023 Lotta Toivanen, Gummerus). Abortti oli Ranskassa laiton 1970-luvulle. Ernaux kirjoittaa omasta abortistaan nuorena opiskelijana 1960-luvun alussa. Tapaus on ernaux’maisen tiivis tarina. Ei rönsyilyä, kuvaus siitä mitä tapahtui ja miltä se tuntui. Tehokasta. Toimivaa. Luokka-asemien tarkastelu on vähäisempää kuin tekijällä tyypillisesti. Sukupuoli synnyttää tässä asiassa luokkaa merkityksellisempiä eroja. Abortti on aina brutaali tapahtuma. Laittomuus korosti tätä. Operaatiot olivat naisille hengenvaarallisia, kun itseoppineet ”enkelintekijät” hoitelivat niitä kotikonstein. Oikeat lääkärit siivosivat jälkiä. Aborttilainsäädännön lisäksi tämä herätti ajatuksia lääketieteen kehittymisestä. E-pillerit olivat mullistava keksintö myös tasa-arvon kannalta. ****  

Kirjaraportti #36. Albert Camus: Sivullinen (1942, suom. Kalle Salo 1947, Otava). Tämä kirja olisi kuulunut lukea nuorena miehenä kahvilassa. Tupakkiakin poltellen. Olisi saanut älykön maineen. Luin nyt vanhuuden kynnyksellä, kun klassikko tuli vastaan kirjaston palautettujen hyllyssä. Romaani on tiivis. Puolet tekstistä pohjustaa päähenkilön sivullisuutta. Herra Meursault ei jaksa tai halua panostaa siihen, että näyttäisi sosiaalisesti kunnon ihmiseltä ja näyttelisi tunteita, joita ei tunne. Sitten tulee käänne, jossa päähenkilö tulee ampuneeksi miehen. Teoksen ns. pihvi paistuu oikeudenkäynnissä. Meursaultin suurimmaksi synniksi osoittautuukin hänen sivullisuutensa, ja tilanteen absurdius tekee jonkinlaisen vaikutuksen vielä 80 vuotta myöhemminkin. Vähän hirvittää antaa tälle eksistentialismin merkkiteokselle vain ***+ mutta antaa nyt mennä. Ja plussa tulee lähinnä siitä, että sivuja oli vain 142.

Kirjaraportti #30.  Mohamed Mbougar Sarr:  Miesten syvimmät salaisuudet (2021, suom. Marja Luoma ja Sampsa Peltonen 2022, Gummerus). Ranskassa asuva senegalilaiskirjailija kirjoittaa Ranskassa asuvasta senegalilaiskirjailijasta, joka selvittää, minne katosi Ranskaan muuttanut senegalilaiskirjailija T. C. Elimane kohuromaaninsa jälkeen 1938. Aika kirjallista kirjallisuutta siis. Viisi huomiota: 1. Afrikka on minulle tuntematon manner, enkä ole juurikaan lukenut afrikkalaista kirjallisuutta. Oliko tämä afrikkalaista kirjallisuutta? En tiedä. 2. Kirjan keskeinen teema taisi olla juuri tämän pähkäily. Jos Ranskassa opiskellut senegalilainen kirjoittaa ranskaksi ja päätyy osaksi ranskalaista kirjallisuuskeskustelua, kuinka korkea kolonialismin muoto se onkaan? 3. Toimittajaa minussa ärsyttää rakenne, jossa lukijan pitää pinnistellä ymmärtääkseen, kuka monista kertojista on äänessä. Tämä oli muutenkin riittävän vaikea. 4. Kiitokset kuitenkin vetävästä juonesta. Arvoitus toimii aina....

Kirjaraportti #28. Édouard Louis: Ei enää Eddie (2014, suom. Lotta Toivanen 2019, Tammi). Asiat johtavat toisiin asioihin. Kun ensin luin Eddien äidistä , niin piti sitten lukea Eddiestä. Tämä kertoi lapsuudesta. Teoksen nimi voisi yhtä hyvin olla Kurjat. Kun koko ajan tiesi, että kertoja pääsee surkeutta pakoon, tämän pystyi lukemaan. ****  

Kirjaraportti #26. Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset (2021, suom. Lotta Toivanen 2022, Tammi). Hups, olin vahingossa ajankohtainen. Luin eilen Louisia. Tänään hän esiintyy Helsinki Litissä. Naisen taistelut jne. kertoo kirjailijan suhteesta äitiinsä. En oikein tiedä, onko tämä romaani vai mikä. Sata sivua ja omaelämäkerrallinen. Eräänlaista sosiologista kuvausta pojan luokkahypystä köyhästä syrjä-Ranskan perheestä Pariisin intellektuelliksi. Herra Louis on vasta kolmikymppinen ja kirjoittanut nyt viisi romaania elämästään. En ihmettele, että hänestä on tullut sensaatio ja ihmettelyn aihe. Nuori, lahjakas, koulutettu, homoseksuaali ja kuvaa valkoista köyhällistöä armottomasti. Ihan kaikki ei ole Ranskassakaan hienoa. ****