Huomenna kerron kaiken

Kirjaraportti 191. Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken (2025, Gummerus).

Jos kirjallisuus maistuu kirjallisuudelta, onko se ongelma? Olen yrittänyt pari päivää diagnoisoida, miksi Juha Itkosen romaanit eivät oikein meinaa upota muhun.

Epäilen, että kitka aiheutuu kielestä, jonka koen turhan vuolaaksi ja ”kirjalliseksi” sanan siinä merkityksessä, joka korostaa vanhahtavaa sanastoa ja irrallisuutta todellisesta elämästä. Itkosen kertojat eivät ole tuppisuita tai kiteyttelijöitä vaan lörpötteleviä märehtijöitä.

Huomenna kerron kaiken kertoo keski-ikäisen etelähelsinkiläisen divarinpitäjän rakkaudesta. Nuoruuden heila törmää parinkymmenen vuoden tauon ja eroon päättyneen liiton jälkeen kirjaostoksille. Siitä se lähtee.

Itkonen on kirjoittanut itsetyytyväisestä, hyväosaisesta kulttuurihenkilöstä kiinnostavan hahmon - ällöttävän toki myös yläluokkaisessa boheemiudessaan. Ehkä Punavuoren Ahvenen kulmapöydässä tiedetään, kuka on ollut mallina.

Romaani liikkuu pääosin vuosituhannen vaihteessa, Nokia-Suomen ja teknokuplan ajoissa. Vaikka keskeinen sivuhenkilö onkin Nokian johtajia, enempi minä tätä luin rakkauskertomuksena ja pohdiskeluna isä- ja äitisuhteiden vaikutuksesta tunne-elämän lukkoihin kuin minään lähihistorian analyysina.

Romaanissa oli aika vuolasta seksin kuvausta. Harva siinä onnistuu.

⭐⭐⭐-