Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla

Kirjaraportti 229. Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (2025, Otava).

Tätä suomalaista kirjallisuutta maailmalla nyt ostetaan. Ajatus pyöri väkisinkin taustalla Tuomaisen uusinta lukiessa.

Miksipä ei. Vauhdikas juoni, värikkäitä tyyppejä, humoristinen perusviritys ja rutkasti Pohjolan eksotiikka. Kymenlaakso saattaa hävitä Satu Rämön Islannille, mutta jostain Britanniasta katsottuna itärajan syrjäkylät lienevät riittävän outoa maisemaa.

Omaa eksoottista vitsiään kertoo Miehikkälän capo kolmen hengen gangsteriarmeijansa kanssa.

Juonen varassa tämä pitkälti elää. Romaani seuraa keski-ikäisen sahayrittäjän kujanjuoksua rikollisen velkakoukussa. Käänteitä riittää. Yhtä aikaa pitää miettiä ruumiin hävittämistä, omaa rakkauselämää ja sahaa uhkaavaa konkurssia.

Olen aiemmin lukenut Tuomaiselta Parantajan (2010), ja tyyli on muuttunut siitä rajusti. Jos Parantaja oli Helsinki Noir, Hyvällä tai sahalla oli Miehikkälä Slapstick. Suurimmaksi osaksi tämä muistuttaa TV2:n maalaiskomediaa. Mukana pyörii myös Kala nimeltä Wandaa ja Quentin Tarantinoa. Ruumiita tehdään, mutta eri menetelmillä kuin suunniteltiin.

Huumorista iso osa syntyy selkeistä (=yksiulotteisista) hahmoista. Yliempaattinen poliisi, hassu ulkomaalainen, kuorsaava mutta seksikäs naisseiväshyppääjä. Komiikka kasvaa, mutta ihmisten kohtalot jäävät yhdentekeviksi.

Tekstissä huomio kiinnittyy svengaavaan lauserytmiin. Vaivattomuuden tunne on varmaankin syntynyt kovalla työllä. Tekstissä on myös helppo nähdä elokuvallisuutta. Kuvakoko vaihtelee tiuhaan.

Tuomainen käyttää paljon lähikuvaa. Kuvailua jalan ja käsien liikkeistä, kun rosvo hivuttaa pimeydessä itsensä ikkunan luo. Laajoissa, nopeissa kuvissa tummat kuusimetsät vaihtuvat pellon takana koivunlehtien hentoon liikkeeseen.

Kiva, viihdyttävä jännäri. Nopea lukea, nopea unohtaa.

⭐⭐⭐