Hildur

Kirjaraportti #42. Satu Rämö: Hildur (2022, WSOY).

Odottelin pari kuukautta kirjaston varausjonossa ja etenin sijalle 57. Sitten löysin palautettujen hyllystä tämän pikalainana ja kiilasin ohi. On tämä siis yhä aika haluttua tavaraa.

Odotukset leijuivat kaiken media- ja somepöhinän jälkeen aika korkealla. Siksikö lie Hildur jätti pikkaisen valjun kuvan. Juoni toki loikkii eteenpäin kuin vesiskootteri ja taustalla eksoottinen Islanti ja mukana kulmikkaita henkilöhahmoja ja mitä kaikkea.

Jostain luin, että Rämö olisi Excelissä tehnyt taulukon, jonka mukaan juonenkäänteet tehokkaasti polveilevat. Onhan tarina totisesti taiten rakennettu! Samalla vähän tuntuu kuin Excelin kulmat pilkistelisivät. 

Tämä tietty synteettisyys ilmenee esimerkiksi niin, että romaani maistuu tv-sarjalta. Sehän ei sinällään ole synti mutta minua silti häiritsi. Jo lukiessa mietin, kuinka hyvältä näyttäisi Hildur surffaamassa alkutunnarissa, ja Jacobin kutominenkin haisee valmiilta Netflixiltä.

Henkilöitä kiusaavat monenlaiset klassiset vaikeudet ja mörköjä kolistelee kaapissa. Tästä huolimatta en jaksanut heistä juuri kiinnostua. 

Jäin miettimään, mitä muuta tässä oli kuin juoni. Yhteiskunnallisuutta hippunen. Kieli sujuvahkoa muttei enempää. Poikkeuksellinen suomalainen dekkari joka tapauksessa.

***+