Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi – Salametsästäjän elämä

Kirjaraportti 277. Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi – Salametsästäjän elämä (2026, Johnny Kniga).

Suolammessa ei ole rantoja vaan reunat. Jos on suolla enempi kulkenut, tietää, millaisten lampien kohdalla se on totta.

Salametsästäjä Unto Ek (1934–2019) ampui lähteestä riippuen sata tai kaksisataa hirveä, päälle vielä viisi karhua. Poikkeuksellinen mies Sallasta. Huonot eväät lastenkodista, juoppo pahasta päästä ja teki töitä kuin hullu – mutta vain aikansa. Kirjoitti neljä kaunokirjallista teosta, jotka kuulemma uudistivat suomalaista eräkirjallisuutta realistiseen suuntaan.

Lyijykausi ei ole tietokirja vaan biofiktiota, kuvitelmaa. Uskottavaa sellaista. Tuomo Pirttimaa asuu Kuusamossa ja selvästi tuntee Itä-Lapin metsät ja suot. Kun Unto Ek poimii päiväkaudet hillaa hyllyviltä mättäiltä, saappaan muljahtelu kuuluu ja tuntuu, mäkäräiset tunkevat silmiin.

Yhtä vakuuttavasti Pirttimaa kuvailee kaksi viikkoa jatkuneen ryyppäämisen ääniä ja hajuja, maailmanlopun meininkiä krapulamurjussa.

Pohjantähden vetäminen tähän vertailukohdaksi on ehkä halpaa, mutta pakko se on vetää. Valtio tekee Untolle saman, minkä pappilan herrasväki Koskelan Jussille. Ek raivaa suolle niin sanotun kylmän tilan, ottaa lainat, toimii niin kuin valtio kannustaa. Elinkelvoton tila kaatuu konkurssiin ja avioeroon. Lehmät lähtevät korkealaitaiseen eli teuraaksi.

Koskelan Akseli purki vihansa sosialismiin. Unto Ek alkaa tappaa hirviä, valtion lehmiä. Syötäväksi, myytäväksi ja kostoksi. Ek kokee, ettei maailmassa ole hänen kaltaiselleen enää paikkaa.

Kirjoittamisesta tulee Unto Ekille toinen tapa kostaa. Kun kertoo kaiken niin kuin se tapahtui, siinäpähän valtio saa niin, että tuntuu. Myöhemmin hän katuu sitä, että kirjoitti itsensä uhriksi.

Romaanissa käynti Helsingissä WSOY:llä on käänne kohti sovintoa. Nimi kustannussopimukseen ja havainto siitä, että häntä kohdellaan kuin ihmistä. Vähän myöhemmin alkaa elpyä myös suhde lapsiin.

Että tykkäsin kyllä. Eikä pidä ihmetellä, jos tällä palstalla kerrotaan kohta Unto Ekin teoksesta Hirventappopaikka (WSOY, 1984). Varasin sen jo kirjastosta. 

⭐⭐⭐⭐