Ágota Kristóf: Iso vihko, Todiste ja Kolmas valhe

Kirjaraportti 275. Ágota Kristóf: Iso vihko, Todiste ja Kolmas valhe (1986, 1988, 1991,  suom. Anna Nordman 1988, Ville Keynäs 2023, Ville Keynäs 2023, Tammi).

Kun lukee uudestaan, pölkyllä päähän efekti puuttuu. On tämä silti aika tymäkkä trilogia!

Kävin päivällä Mikkelin kirjaston paneelikeskustelussa puhumassa vaikuttavasta kirjasta. Sitä varten kertasin koko setin.

Pienet kaksospojat tuodaan sodan pommituksia pakoon isoäidin luo pieneen rajakaupunkiin. Pojat harjaannuttavat itsensä selviytymään ja kestämään kurjuutta. Äärimmäistä meininkiä, lakonisesti päälauseilla. Raskas aiheeltaan mutta helppo lukea.

Sodan jälkeen toinen pojista pakenee rautaesiriipun takaa länteen. Kaksikosta tulee kaksi ykköstä. Päällisin puolin tämä on tarina siitä, mitä totalitaarinen järjestelmä tekee ihmiselle. Vie läheisiä esimerkiksi.

Ágota Kristóf loikkasi kansannousun vuonna 1956 Unkarista länteen. Asettui Sveitsiin ja kirjoitti ranskaksi. En tiedä, mitä häneltä Unkariin jäi. 

Trilogian osien nimet antavat jo vihjeen siitä, mitä kirjailija juonittelee tapahtumien takana. Ensimmäisessä osassa pojat kirjaavat tapahtumia Isoon vihkoon kuin päiväkirjaan. Pelkkiä tosiasioita, ei mitään epätarkkaa tunnepohjaista. Todiste todisti, että kaikki on ehkä valhetta. Kolmas osa selkeytti sitä, mikä on ehkä totta. Siksi sen nimi on Kolmas valhe.

Eikös jo Dallasissa Bobby noussut kuolleista, kun kaikki olikin Pamelan unta? Että vanha juttuhan tämä kikkailu "totuudellisuudella" tietysti on. Ekalla lukukerralla moni asia meni ohi, mutta nyt huomasin selkeämmin, kuinka tarkasti muuttuvien tarinoiden syherö on rakennettu.

Tarpeeseen me tarinoita teemme, selviytyäksemme jostain. Parhaisiin alamme uskoa itsekin.