Kirjaraportti

Kirjaraportti 244. Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (2017, Teos). 203 sivua tauotonta, maanista pajatusta. Kirjailijan valinta tekee lukukokemuksesta raskaan ja ankean. Noh, miksipä kaiken pitäisi olla helppoa ja kivaa? Monan työpäivä kodinkoneliikkeen varastossa saa yllättävän käänteen. Hän eksyy ja huomaa olevansa valaistulla näyttämöllä keskellä pimeyttä. Yleisöä ei näy, mutta näyttämöllä olevassa kärryssä makaa kuollut äiti peitteen alla. Äidistä ja äitisuhteesta tässä on kyse - niitä Monan monologit pääosin käsittelevät. Hän kokee jääneensä paitsi kosketusta ja läheisyyttä. Kertojan oma tilanne vaikuttaa psykoosilta. Ymmärrettävästi myös tulkinnat ja syytökset vyöryvät siksi jyrkän kohtuuttomina. Laiminlyöntien konkreettinen olemus ei minulle selvinnyt. Välillä äiti vastailee. Loppua kohden Mona piipahtelee kotonakin. Mies ja päiväkoti-ikäinen tytär suhtautuvat lempeän ymmärtävästi äitiin, jonka orientoituminen tilaan ja aikaan horjahtelee. Niemen kirjan hieno...

Kirjaraportti 213. Niina Miettinen: Suopursu (2019, Teos). Romaanin nimi voisi olla myös pioni. Hortonomia on tässä kuva ihmisen kasvusta ja kehityksestä. Suon ja sivistyksen välillä liikutaan. Puutarhuriksi opiskellut Olga muuttaa maakuntataajamaan kukkakauppiaaksi ja sysää kolmen aikuisen sisaruksen elämät muutokseen. Peräkammareita tuuletellaan, verhot lepattavat.  Tunnelmaltaan romaani on jännä yhdistelmä Salattuja elämiä ja myöhäiskauden Suomi-filmiä. Salkkareihin viittaa laaja hahmogalleria suhde- ja seksikipuiluineen sekä syntymät ja kuolemat. Suomi-filmiin taas vanhahtava kertominen: kaikkitietävä, näkökulmahenkilö vaihtava. Tapahtumat sijoittuvat maaseudulle. Ehkä 1970-luvulle, ehkä Pohjois-Karjalaan. Korkeampi elämä tapahtuu Helsingissä, jonne kuljetaan junalla. Lukeminen jätti hämmentyneen fiiliksen. Kertoiko tämä maaseudun toksisesta kulttuurista, joka tukahduttaa seksuaalisuuden ja luomisvoiman? Kun Anja - vanhin sisaruksista - sosiaalistuu ja uskaltaa irrottautua aamu...

Kirjaraportti 197. Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva (Teos 2025). Ensinnä nimestä. Hieno. Pienellä budjetilla tosiaan tehdään, jopa ilman kameroita. Sotaelokuvaa enemmän näen tämän horrorina. Menoa keventää Sata litraa sahtia -tyyppinen rujo huumori. Nainen, maisterisnainen, lähti tuppukylästä heti kun pääsi. Joku pakko toi hänet takaisin vuosien jälkeen, isän kuoltua. Välejä menneeseen pitää selvittää. Tukikohtana toimii vanha kotitalo, jonka isä on nimennyt Linnoitukseksi. Isä on romaanin napahahmo kuoltuaankin. Poliisiradiota kuunteleva, alkoholisoitunut, asehullu survivalisti, joka painoi kolmessa vuorossa tehdastyötä. Ylisukupolvista väkivaltaa ja tunneongelmaa. Niemi on kotoisin Eurasta, Pyhäjärven luoteispäästä. Romaanin tapahtumapaikka muistuttaa kovasti Euraa. Hirveän kuuloinen paikka. Tehdas on lopettanut, palvelut hävinneet, liikekeskus paloi 20 vuotta sitten, eikä sen paikalla kasva mitään.  Kaikki tietävät kaikkien asiat ja rumat salaisuudet sadan vuoden taakse....

Kirjaraportti 61. Kari Häkämies, Rosa Meriläinen: Presidentintekijän kuolema (2023, Teos). Yllätyin vauhdikkuudesta ja etenkin sujuvuudesta. Odotin tiettyä kökköyttä, mutta jäin ilman. Tapahtumat liikkuvat politiikan huipulla, ja uskottavan kuuloisesti tekijät huttua keittävät. Pisteitä myös ajankohtaisuudesta: käynnissä on vuoden 2024 pressanvaalien loppusuora. Aika peruskamaahan tämä silti oli. Juoni kieppui uskottavuuden rajamailla, päähenkilöt olivat tylsiä ja seksiä oli kuin suomalaisessa salaattipöydässä porkkanaraastetta. Semmonen fiilis jäi, että mukaan oli haluttu kaikenlaista ajankohtaista tematiikkaa ja muita aihelmia katujengeistä somen putinistijahteihin, kryptovaluuttoihin, vammautuneiden seksiin ja huumeiden viihdekäyttöön, mutta mikään näistä ei syventynyt, eli koristeiksi jäivät. Dekkari ei ollut tavattoman laaja - 333 harvaan ladottua sivua - mutta aika paljohan tuossa ehti olla tyhjäkäyntiäkin. **+