Suopursu

Kirjaraportti 213. Niina Miettinen: Suopursu (2019, Teos).

Romaanin nimi voisi olla myös pioni. Hortonomia on tässä kuva ihmisen kasvusta ja kehityksestä. Suon ja sivistyksen välillä liikutaan.

Puutarhuriksi opiskellut Olga muuttaa maakuntataajamaan kukkakauppiaaksi ja sysää kolmen aikuisen sisaruksen elämät muutokseen. Peräkammareita tuuletellaan, verhot lepattavat. 

Tunnelmaltaan romaani on jännä yhdistelmä Salattuja elämiä ja myöhäiskauden Suomi-filmiä. Salkkareihin viittaa laaja hahmogalleria suhde- ja seksikipuiluineen sekä syntymät ja kuolemat. Suomi-filmiin taas vanhahtava kertominen: kaikkitietävä, näkökulmahenkilö vaihtava.

Tapahtumat sijoittuvat maaseudulle. Ehkä 1970-luvulle, ehkä Pohjois-Karjalaan. Korkeampi elämä tapahtuu Helsingissä, jonne kuljetaan junalla.

Lukeminen jätti hämmentyneen fiiliksen. Kertoiko tämä maaseudun toksisesta kulttuurista, joka tukahduttaa seksuaalisuuden ja luomisvoiman?

Kun Anja - vanhin sisaruksista - sosiaalistuu ja uskaltaa irrottautua aamu- ja iltalypsyn väliseltä raiteelta, hän hyppää   seuramatkabussiin, joka vie Ruotsin-lautan seisovan pöydän kautta Hollannin tulppaanimessuille. ⭐⭐⭐-