Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia

Kirjaraportti 233. Sinikka Vuola Myrskyn anatomia (2024, WSOY).

Mitä tapahtuu? Miten se kerrotaan? Sinikka Vuolan romaanissa huomio kiinnittyy jälkimmäiseen.

Tarinakin toki on koskettava. Nuori nainen, ehkä 17-vuotias, kertoo elämästään äidittömänä ja isättömänä, vailla rakkautta. Tai on hänellä vanha isä - isäpapparainen - mutta menneen sodan kauhut painavat tämän lapseksi, josta kaksostyttäret ovat joutuneet huolehtimaan.

Kun yhteys äitiin puuttuu, kehossa navan kohdalla on tyhjä tila, reikä. Tyttö peittää sen isolla laastarilla.

En yhtään tiedä viittaileeko Vuola tarkoituksellisesti sinne tänne. Lukijana päädyin silti jatkuvasti maistelemaan, miksi jokin kuulostaakin niin tutulta.

Kaksoset, jotka joutuvat pärjäämään omillaan, ja anonyymi paikaton Keski-Eurooppa: Ágota Kristóf. Äidittömyyttä kipuileva tyttö, joka kaipaa omia ääriviivojaan: Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Sotilaat ja luumuviina: Kunnon sotamies Švejk.

Tyttö kertoo tarinaa prinssilleen, sille ensimmäiselle ihmiselle, joka tuntui hänet näkevän. Satuprinssi riiasi myös siskoa, ja jossain kotona odottivat vaimo ja lapsi. Ei mitään Disneyn kuvastoa siis. Modernia Mateli Kuivalatarta tämä runonlaulaja pikemmin muistuttaa.

Kustantaja kutsuu teosta mosaiikkiromaaniksi. Arvioissa on puhuttu myös säeromaanista. Lukija huomaa poikkeuksellisen muodon jo siitä, että teksti on asemoitu sivuille väljänä ja fragmentaarisena - marginaalitkin elävät. Tuossa muutama rivi runomaisia säkeitä, tuossa pitkää, prosaan suuntaan kurkottelevaa runoelmaa.

Välimerkkejä Vuola käyttää säästeliäästi, korvaa esimerkiksi pisteet tyhjällä tilalla. Kokeellisen vaikutelman ei pidä antaa hämätä: teksti ei ole vaikea tai itsetarkoituksellisen kikkaileva. Runoon ja aforistiikkaan kallellaan oleva kertomus tulee kerrottua.

Joku toinen kirjoittaisi: syksy saapui. Vuolan neito sen sijaan istuu kellastuvan maailman pinnalla ja näkee, miten kaupunki sairastuu syksyyn, ennen aikojaan, ja miten kuolema pudottelee puista lehtiä.

Ei kovin taloudellista tai funktionaalista, mutta kaunista ja hauskaa.

 ⭐⭐⭐⭐

P.S. Ja vielä huomio esineestä, kirjasta. Sivut ovat paksua paperia, sivun muoto melkein neliö, dramaattinen musta-punainen kansikuva. Kruununa viinipunainen kirjanmerkkinauha. Samaa ikiaikaisuutta kuin sisällössä?