Veikko Huovinen: Siintävät vuoret

 Kirjaraportti 253. Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959, Otava).

Tämä saattaa olla Veikko Huovisen oudoin teos. Vilpitön ja tervehenkinen kuvaus metsäluonnosta sekä nuoren miehen ihastumisesta.

 

Pohdiskelua unelmien tavoittelusta. Havaintoja siitä, kuinka ihminen lopulta on yksin, vaikka välillä joku vierellä kulkeekin. Ja ihan ilman huumorin turvaa.

 

Häpeämätön voi olla näinkin.

 

20-vuotias Reima saa metsätyömaalla erikoisen tehtävän. Hänen pitää lähteä eräoppaaksi nuorelle naiselle metsän läpi kohti vaarajonoa ja sen yli. Muutaman päivän vaellus.

 

Reima oli katsellut horisontissa siintäviä vuoria jo pitkään. Vuorilla hän pettyy. Vuori osoittautuu kiveksi, vuoreksi. Kun katsoo lounaaseen, siellä häämöttävät toiset vuoret. Mäeltä näkyy toinen mäki, kuten Laila Hirvisaari sanoisi.

 

Vuonna 1959 Huovinen oli 32-vuotias, asemansa vakiinnuttanut humoristi - Havukka-ahon ajattelijan kirjoittanut. Myöhemmin sävy happani satiiriseksi, pisteliääksi. Tuli Veitikoita ja Rasvamaksoja.

Arvostan metsänhoitaja Huovisen yhdeksi Suomen hienoimmista kirjailijoista. Hän liikkui ihan omissa sfääreissään. Vaikkapa "lyhyet erikoiset" ovat huikeaa settiä.

 

Sain tämän kirjan 14-vuotislahjaksi Eemiltä, sodankäyneeltä sukulaismieheltä. Hänellä oli tapana antaa lukemiaan kirjoja eteenpäin. Luultavasti lahjassa oli joku syvempi ajatuskin, ensipainos vielä, kansipaperit kuluneet.

 

Uusintalukeminen palautti nyt mieleen "vanhat hyvät ajat" ja 1920-50-lukujen poikien seikkailukirjojen maailman. Jotain jälkiä varmasti jättivät: luin niitä lapsena satamäärin. Neuvokkaat pojat retkeilivät Lapissa, rakensivat lauttoja tai radioasemia ja jahtasivat salakuljettajia - elleivät sitten vakoilijoita.

 

Huovisella toki mukana kulkee syvempi taso. Reima paitsi ihastuu, myös pelkää torjutun häpeää. Säätyerokin vaivaa. Poika on isän puolelta orpo. Opinnot piti jättää kesken. Metsässä hän oppii, että yllättäen seuraksi tupsahtanut ihana olio häviää viereltä yhtä nopeasti.

 

"Lyhyenä, kauhistuttavana hetkenä hän on käsittävinään, miten armoton elämä pohjimmiltaan on. Kaiken menettää. Lapsuus on lyhyt, nuoruus on jo mennyt kun sen tajuaa ja kypsät miehuusvuodet eivät ole nekään omia, vaan ne on myytävä rahasta tai pakkoluovutettava levottomalle ajalle."

 

Pakkoluovutus taitaa viitata sotaan. Huovinen itse ehti olla vapaaehtoisena ilmatorjuntamiehenä viimeisenä sotakesänä 1944.