Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme
Kirjaraportti 252. Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme (2025, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom 2026, Otava).
Omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu. Puun alle voi piilottaa ruumiin.
Ruumiit jotka hautasimme kertoo kahden orposisaruksen kasvutarinaa sijaisäidin ja sijaisisän maatilalla Skånessa.
Ankeaa seutua. Vatipäitä, pervoja ja pedofiilejä, kuten tarinaa kirjoittava pikkusisko Jolly heti muistuttaa. Oma perhe pyörittää romuttamoa ja sikalaa, eli likaa, saastaa ja hulluutta tursuaa kotinurkissakin.
Kasvutarina saattaa siis olla terminä liioitteleva. Selviytyminen on lähempänä totuutta.
En taida tehdä suurta juonipaljastusta, kun kerron, että ruumiita tässä tosiaan haudataan. Kostosta on pääosin kyse, jos kohta epäonnisista sattumistakin. Koston enkelillä kynttilä lepattaa epävakaalla liekillä.
Tämä oli minulle hankala romaani. Vastaanottimen virittäminen oikealle taajuudelle vei aikaa. Mutta särinä loppui aikanaan ja nautittavaa meininkiähän Wolff tässä tarjoilee. Hirveys ja hauskuus yhdistyvät. Arto Paasilinna ja Kyllikki Saaren murha.
Kirja voitti Ruotsissa arvostetun August-palkinnon. Ehkä siksi yritin epätoivoisesti etsiä kirjasta syvempää vertauskuvallista sanomaa.
Romaanissa käy melkein samoin. Jolly kertoo sijaisäitinsä ja perheensä tarinaa paikkakunnan papin pyynnöstä. Pappi lupaili, että hän paljastaa Jollylle salaisuuden, kun kertomus on kirjoitettu. Paskanmarjat! Teksti valmistuu, mutta pappi on ehtinyt kuolla.
⭐⭐⭐⭐-
Kommentit
Lähetä kommentti