Gordon Corera: Vakooja KGB:n ytimessä

Kirjaraportti 263. Gordon Corera: Vakooja KGB:n ytimessä – Tositarina arkistonhoitajasta, joka haastoi neuvostotiedustelun (2025, suom. Kyösti Karvonen 2025, Atena).

Eläkkeellä oleva 70-vuotias arkistonhoitaja marssii maaliskuussa 1992 Britannian lähetystöön Vilnassa. Mukanaan hänellä on putkikassissa nivaska KGB:n salaisuuksia.

Aiemmin Vasili Mitrohin oli käynyt koputtelemassa Yhdysvaltain lähetystön ovella. Siellä ukkelia ei otettu vakavasti, joten hän vaihtoi lähetystöä.

Mitrohin ja hänen perheensä loikkaavat Britanniaan marraskuussa 1992. Tuliaisina hän vie reilun kymmenen vuoden aikana kopioidut tiedot Neuvostoliiton synkistä salaisuuksista. Kyse on ehkä suurimmasta vuodosta, jolla neuvostoliittolaista tiedustelutietoa on koskaan päätynyt länteen.

Gordon Corera on BBC:llä työskennellyt tiedusteluun erikoistunut toimittaja. Tässä hän vetää yhteen Mitrohinin tapauksen ja sen taustat. Kirja alkaa kuin jännäri liettulaisesta satamasta, jossa loikkaava perhe yritetään saada huomaamatta heitä noutavaan ruotsalaiseen alukseen.

Mitrohinin (1922⁠–2004) tarina on poikkeuksellinen. KGB-agenttina ura yskähteli, ja mies haudattiin arkistotöihin. 1970-luvun alkupuolella hän ryhtyi kopioimaan KGB:n salaisuuksia ja salakuljettamaan niitä kotiinsa. Mies puursi vuosikausia hiljaisuudessa harmaana, lopulta everstin arvoisena arkistohiirenä. Vasta Neuvostoliiton ja itäblokin romahdettua aika näytti kypsältä tietojen hyödyntämiselle.

Corera yrittää purkaa Mitrohinin motiiveja, mutta mitään yhtä vastausta ei löydy. Iso tekijä taisi olla katkeruus siihen, kuinka Neuvostoliitto kohteli kansalaisiaan. KGB:n piti suojella valtiota mutta siitä tuli itseohjautuva peto, jonka toiminta perustui valheelle ja lavastuksille. Ihmiset peloteltiin kyttäämään ja kavaltamaan toisiaan. Mitrohiniin vaikuttivat myös oma syyllisyydentunto osallisuudesta, toisaalta pettymys urakehitykseen. 

Vasili Mitrohinin tapauksen rinnalla Corera tulee kerranneeksi venäläisen ohranan historian tsaareista nykypäivään. Kyse on jatkumosta, jossa itsevaltainen hallinto on aina tarvinnut oman uskollisen joukkonsa ⁠– Ohrana, Tšeka, KGB, FSB ⁠– varmistamaan vallassa pysymisensä.

Mitrohin unelmoi siitä, että hänen tietonsa paljastaisivat venäläisille KGB:n luonteen ja totuus tappaisi hirviön. Ihan niin ei käynyt. Venäläisillä oli vuosituhannen vaihteessa muita asioita mielessä. Vuodon suurimmat vaikutukset kohdistuivatkin länsimaihin: vakoilijoita paljastui ja tiedot auttoivat muutenkin läntistä tiedustelumaailmaa.

Vaikka Neuvostoliitto hävisi 1990-luvun alussa, KGB ei kadonnut minnekään. Nimi vaihtui ja osin ihmisetkin, mutta sama peto turvaa nykyistäkin valtakeskittymää KGB-mies Vladimir Putinin ympärillä.

Yhdysvalloissa salaliittoporukat puhuvat "deep statesta". Venäjällä lainausmerkkejä ei tarvita: kyse on lähes hallitusmuodosta. Laaja turvallisuuskoneisto hallitsee kaikkea ja puuttuu kaikkeen sodista oikeuslaitokseen, kouluihin, mediaan.

Tsaarin aikana keisari oli keisari ja ohrana ohrana. Nyt on vaikea sanoa, missä hallitsija loppuu ja ohrana alkaa.