Gaël Faye: Jakaranda

Kirjaraportti 282. Gaël Faye: Jakaranda (2024, suom. Einari Aaltonen, 2026, Otava).

Kansanmurharomaani. Keskiluokkainen pariisilaisnuorukainen Milan kiinnostuu juuristaan Ruandassa ja alkaa tutustua äitinsä kotimaahan. Siellä kaikki kytkeytyy vuoden 1994 veritöihin ja aiempiin vastaaviin.

Romaani käynnistyy pojan lapsuudesta keväältä ja kesältä 1994, jolloin perhe katseli ruokapöydässä tv-uutisia Ruandasta. Reilussa kolmessa kuukaudessa maassa tapettiin ehkä 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Ayrton Sennan kuolema Imolan GP:ssä oli samalta keväältä ehkä vielä suurempi uutinen, mikä järkytti etenkin perheen isää.

Jakaranda seuraa Milania aikuiseksi mieheksi. Kun sivuja on vain reilut 200, valituin paloin pitää edetä. Pääpaino on suhteessa äitiin sekä uusiin sukulaisiin ja ystäviin Ruandassa.

Claudella on päässään pitkä arpi viidakkoveitsestä, perhe tapettu. Eusébieltä tapettiin mies ja lapset. Tragedia koskettaa jokaikistä henkilökohtaisesti, jos ei menetysten kautta, niin syyllisyytenä. Arvet ja haavat periytyvät. Niiden kanssa pitää yrittää pärjätä.

Kevään 1994 verenhimoiset kyläläiset eivät ole kadonneet minnekään, vaikka verenhimo laantuikin. Kohtaamisissa kyläbaarissa voi näkyä vaivaantuneisuutta. Trauma vaivaa myös kansanmurhan jälkeen syntyneitä, jotka ehkä haluaisivat jo katsoa eteenpäin.

Jakaranda on helppo lukea. Minäkertojan teksti kulkee, tarina etenee. Tykkäsin siis, mutta sanataiteellisena kokemuksena tämä jätti vähän sekavan kuvan. Rekisteri vaihtelee monotonisesta tapahtumien luettelusta hersyttelyyn, jossa Milan ulkoiluttaa apeuttaan kuin koiraa. Patetia puskee välillä pintaan.

Tiedotusopin luennoillakohan se oli, kun opin uutisen tärkeyden olevan kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Ja Afrikka on kaukana. Ehkä minullekin Sennan kuolema oli kevään -94 isoin uutinen. Kansanmurhan suuret luvut hahmottuvat huonosti.

Jakaranda oli hyvä muistutus siitä, kuinka helposti silmitön verilöyly saadaan lietsottua. Jäljet vievät siirtomaavaltaan, ja akuutistikin belgialaiset rauhanturvaajat epäonnistuivat karmeasti siviilien suojelemisessa. Euroopassakin Ruanda on siis syytä muistaa.

Kansanmurharomaani voi olla yhtä aikaa kevyt ja koskettava. Jos tragedia on massiivinen, se on parempi kertoa pienesti, ymmärrettävässä mittakaavassa. Ruumiiden sekaan mahtuu kaljanjuontia ja Kurt Cobainia. Kansanmurhassakin perusyksikkö on ihminen. 

⭐⭐⭐⭐