Sanni Isometsä: Katoamiskertomus
Tämä on tarina, joka alkaa teho-osaston käytävän penkiltä, ja surullisista asioistahan sellaiset kertovat.
Nuoren naisen nuori puoliso, lapsen isä, kuoli yllättäen, vaikka sen piti olla vain flunssaa. Kun mitä vain voi sattua milloin vain, hallinnan tunne katoaa.
"Kirjoitan, jotta asiat hetken pysyisivät paikallaan."
Kertoja ymmärsi jo lapsena, että mitään sääntöjä ja järjestystä ei ole. Isä hirtti itsensä autotallissa. Tyttö oli silloin 9-vuotias, isä 35. Kuolemasta ei puhuttu ja uusi kuolema tuo pintaan myös sen vanhan. Mitä isälle tapahtui? Miksi kävi niin kuin kävi?
Lähdin tähän varovaisin odotuksin. Nuoren lesken surukirjahan potentiaalisesti on paisuteltu tai korni. Isometsä onnistuu kertomaan äkkikuoleman aiheuttamasta myllerryksestä asiallisesti - toki poukkoillen ja dramaattisesti, mutta tällaisessa yhteydessähän se juuri on asiallista.
Hetkittäin teksti on sillä tavoin aukkoista, että lukija jää arvailemaan, saa lähinnä tunnelman ja sävyn. Pääosin Isometsä kuitenkin kirjoittaa napakkaa, tiivistä lausetta. Kaunistakin. Konkreettista, aforistisesti summaavaa. Kateeksi käy.
"Ikävä on halua palata sinne missä ei ole. Aivojen magneettikuvissa voi nähdä, kuinka surussa aktivoituvat samat aivoalueet kuin jotain etsittäessä."
Isometsä on koulutukseltaan sairaanhoitaja, kätilö. Hän kirjoittaa itsestään ja läheisistään. Tämä on tarina, jonka hän valitsi kertoa. Niin hän kirjoittaa.
"Joskus kuvittelin, että kirjoittamalla muistaisin paremmin. Nyt tajuan, että on kyettävä myös unohtamaan."
⭐⭐⭐⭐⭐-
Kommentit
Lähetä kommentti