Tekstit

Näytetään tunnisteella klassikko merkityt tekstit.

John Williams: Stoner

Kuva
Kirjaraportti 260. John Williams: Stoner (1965, suom. Ilkka Rekiaro 2015, Bazar).   Pienviljelijän poika lähtee lukemaan agronomiksi, mutta päätyy kirjallisuusluennolle kohtalokkain seurauksin. Stonerista tuli moderni klassikko aikamoisella viipeellä. Tuoreeltaan sitä myytiin pari tuhatta kappaletta, mutta 40 vuotta myöhemmin, kirjailijan kuoltua, romaanista otettiin uusi painos, ja käännökset levisivät lopulta Suomeenkin. Isä jatkaa tilanpitoa yksin, kunnes kuolee pellolle. Romaani on pojan elämäkerta. Hänkin kuolee työnsä ääreen. Samanlainen puurtaja kuin isänsä, harmaa apulaisprofessori Missourin yliopistossa. William Stoner elää tavallisen elämän. Sosiaalinen nousu pellolta akateemiseen keskiluokkaan, onneton avioliitto, yksi intohimoinen rakkaus. Eipä ihmeitä. Pari maailmansotaa alkaa ja loppuu (mitä tuhlausta!). Williams kirjoittaa kauniisti mutta lakonisesti. Teksti vie saman tien mennessään. Aika isoilla kaarilla kuljetaan. Naturalistinen arki pitää arvailla. E...

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Kuva
Kirjaraportti 256. Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857, suom. Anna-Maija Viitanen 2005 WSOY). Vapaus, veljeys ja oikeus loistokkaaseen elämään! Paitsi että paskat vapaudesta ja veljeydestä. Rouva Bovary on edelleen 150 vuoden iässä täydellisen moderni hahmo! Hän lukee liikaa romanttista kirjallisuutta ja menettää realiteettien tajun. Maalaiselämä kylälääkärin rouvana ei riitä. Pitää saada romantiikkaa, jännitystä, Pariisin hajua, pieni aavistus Brad Pittistä ja Louis Vuittonin laukusta. Ja tietysti jakaa tämä kaikki Instagramiin. Kesäloman kunniaksi siis sukellus klassikkoaltaan syvän pään kaikkein syvimpään. Tällä kertaa luulen jopa ymmärtäväni, miksi tämä on klassikko. Kuohuttavaa settiä, mutta Flaubert lähinnä toteaa ja kuvailee hirmutyöt ilman moraalisia tuomioita. Rouva Bovary pettää miestään kahden tätä jännittävämmän herrasmiehen kanssa pitkissä sivusuhteissa. Luultavasti juuri tämä seksipuoli teki kirjasta aikanaan niin järisyttävän. Itse ajattelen, että seksi ei kuitenkaan ol...

Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla

Kuva
Kirjaraportti 241. Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla (1879, suom. 2012 Heikki Salojärvi, Basam Books). Matkakirjoja ei enää kirjoiteta. Miksi kirjoitettaisiin? Ryanair kuljettaa, ja jokainen reissu ikuistuu Instagramiin. 147 vuotta sitten kirjailijan raportti Etelä-Ranskan vuoristosta avasi lukijalle uusia maailmoita. 2000-luvulla Stevensonin ja aasin seikkailut ovat muuttuneet kuriositeetiksi. Kielikin on vanhaa koukeroa. Viittailut sinne ja tänne jäävät tunnistamattomiksi. Miksikö sitten luin? Asiat johtavat toisiin. Ian McEwanin romaanissa ” Mitä voimme tietää ” 2100-luvulla elävä historiantutkija intoili Stevensonin matkakirjasta. Pistin nimen mieleen. Lukijalle raportti tarjoaa maaston kuvausta, koivikkoja, joiden reunalla pyökkejä, paljaita vuorenhuippuja, mustaa puutonta ylänköä, teitä jotka ylittävät Chassezacin laakson pohjalla joen ja kiemurtelevat ylärinteen vihreiden niittyjen kautta ties minne. Ja niin ja niin ja niin edelleen....

Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde

Kuva
Kirjaraportti 95. Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde (1886, suom. Ruth Wathén 1945, Lehtipaino). Kaivelin omaa kirjahyllyä ja tämmöinen sieltä osui kouraan. 150 väljästi painettua sivua brittiläistä kauhuklassikkoa. Moni tietää tarinan, mutta harva lienee lukenut. ”Oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde.” Parhaiten nyky-Suomi tunnistaa parivaljakon Freemanin kappaleesta. Kunnianarvoisa tohtori Jekyll on huomannut, että hänessä on jalojen ominaisuuksien lisäksi pimeitä viettejä, joita hänen on asiallisessa arjessaan vaikea toteuttaa. Lääkärismiehenä hän onnistuu kehittämään mikstuuran, jolla saa erotettua ihmisen kaksi puolta myös fyysisesti eri vartaloihin. Eli troppi huiviin ja komea, tahdikas tohtori muuttuu epämuodostuneeksi Hydeksi, joka elostelee Lontoon sumussa. Huonosti siinä tietysti käy. Jekyll alkaa pian vaihtua Hydeksi ilman lääkitystäkin. Luulin, että olen lukenut romaanin aikaisemminkin, ja ihmettelin, kuinka tarina tuntuu kuivakammalta kuin olin muista...

Albert Camus: Sivullinen

Kuva
Kirjaraportti #36. Albert Camus: Sivullinen (1942, suom. Kalle Salo 1947, Otava). Tämä kirja olisi kuulunut lukea nuorena miehenä kahvilassa. Tupakkiakin poltellen. Olisi saanut älykön maineen. Luin nyt vanhuuden kynnyksellä, kun klassikko tuli vastaan kirjaston palautettujen hyllyssä. Romaani on tiivis. Puolet tekstistä pohjustaa päähenkilön sivullisuutta. Herra Meursault ei jaksa tai halua panostaa siihen, että näyttäisi sosiaalisesti kunnon ihmiseltä ja näyttelisi tunteita, joita ei tunne. Sitten tulee käänne, jossa päähenkilö tulee ampuneeksi miehen. Teoksen ns. pihvi paistuu oikeudenkäynnissä. Meursaultin suurimmaksi synniksi osoittautuukin hänen sivullisuutensa, ja tilanteen absurdius tekee jonkinlaisen vaikutuksen vielä 80 vuotta myöhemminkin. Vähän hirvittää antaa tälle eksistentialismin merkkiteokselle vain ***+ mutta antaa nyt mennä. Ja plussa tulee lähinnä siitä, että sivuja oli vain 142.