Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in

Kirjaraportti 223. Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in (2022, Siltala).

Yksinäinen tyttö leikki lapsena kivien kanssa. Geologihan siitä tuli isona. Kivet ovat helpompia kuin ihmiset.

Drive-in kertoo Islantiin muuttaneen geologin aikuistumisesta. Elämä on jumissa, väikkäri toisessa. Hoitamatta jäänyt ero islantilaisesta teinirakkaudesta turmelee uudenkin yrityksen. Ei Ella pelkästään kivien perässä muuttanut.

Isä meni kuolemaan vaikka sai uuden sydämen. Tai oikeastaan siksi. Komplikaatio, runoilijan kaunokirjallinen ratkaisu. Huotarinen on runoilija.

Päähenkilö Ella taisi olla isän tyttö. Suhde isosiskoon ja äitiin on vaikeampi. Ella ei oikein kestä heidän soitteluaan ja viestittelyään kuolinpesän järjestelyistä – astioista tai huonekaluista, Mikkelin takana (!) sijaitsevan luomutilan myynnistä.

”Sinä se et tahdo ottaa mitään, ettet vain joudu menettämään mitään”, kuuluu ulkopuolinen analyysi.

Eksoottinen Islanti kuplii ja myrskyää romaaniin oman sävynsä. Ja nimi tulee Ellan siskontyttären hullusta projektista: kulttuurityöläinen lensi Reykjavikiin lobbaamaan suomalaisen elokuvan tapahtumaa ja sitä varten saarelle pystytettävää drive-in-teatteria.

Suuret linjat jäivät vetämättä, keskikokoisetkin yhteiskunnalliset teemat käsittelemättä. Tämä yllätti minut. Pienen ihmisen asia hallitsi, mikä toki riittää.

Ellan jumi helpotti lopulta. Kiva pienromaani.

⭐⭐⭐


 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suvi Ratinen: Pakolainen

Kuva
Kirjaraportti 219. Suvi Ratinen: Pakolainen (2025, Otava). Romaani alkaa keikkuvalta laivalta, hetkestä, jolloin arvostettu kirjailija ja diplomaatin puoliso muuttuu pakolaiseksi. Aino Kallas pakeni ensin Virosta Suomeen syksyllä 1944. Suomi sanoi kiitos ei, ja Kallakset tuupattiin suorinta tietä Ruotsin-laivaan. Kirjailija vietti Ruotsissa kymmenisen vuotta ja kaipasi koko ajan Suomeen. No välillä Viroonkin, toiseen kotimaahansa. Avioliitto Oskar Kallaksen kanssa oli tehnyt Ainosta virolaisen vuonna 1900.   Kala alkaa haista kolmantena päivänä, samoin vieraat, tiesi Kallas. Vaikka Ruotsi on aina suhtautunut hädänalaisiin suopeasti, pakolainen joutui huomaamaan olevansa vieras ja ei-toivottu. Ei enää älykäs ja ainutkertainen yksilö vaan yhteiskunnallinen ongelma ja turvallisuuspoliittinen kysymys. Kertojan ääni romaanissa on vähän outo: Kallas kertoo elämästään kolmannessa persoonassa. Silti ratkaisu toimii. Sävyyn tulee jotain kirjallista, vanhahtavaa. Kerronta jäljittelee ajatuks...
Lue koko teksti »

Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva

Kuva
Kirjaraportti 197. Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva (Teos 2025). Ensinnä nimestä. Hieno. Pienellä budjetilla tosiaan tehdään, jopa ilman kameroita. Sotaelokuvaa enemmän näen tämän horrorina. Menoa keventää Sata litraa sahtia -tyyppinen rujo huumori. Nainen, maisterisnainen, lähti tuppukylästä heti kun pääsi. Joku pakko toi hänet takaisin vuosien jälkeen, isän kuoltua. Välejä menneeseen pitää selvittää. Tukikohtana toimii vanha kotitalo, jonka isä on nimennyt Linnoitukseksi. Isä on romaanin napahahmo kuoltuaankin. Poliisiradiota kuunteleva, alkoholisoitunut, asehullu survivalisti, joka painoi kolmessa vuorossa tehdastyötä. Ylisukupolvista väkivaltaa ja tunneongelmaa. Niemi on kotoisin Eurasta, Pyhäjärven luoteispäästä. Romaanin tapahtumapaikka muistuttaa kovasti Euraa. Hirveän kuuloinen paikka. Tehdas on lopettanut, palvelut hävinneet, liikekeskus paloi 20 vuotta sitten, eikä sen paikalla kasva mitään.  Kaikki tietävät kaikkien asiat ja rumat salaisuudet sadan vuoden taakse....
Lue koko teksti »

Arto Salminen: Turvapaikka

Kuva
Kirjaraportti 211. Arto Salminen: Turvapaikka (1995, Otava). Päähenkilö heittää kissaa kivellä. Pelästynyt kissa avaa suunsa, ja sieltä lentää pakoon lintu. Tällä romaani alkaa. Kuka on roisto, kuka sankari, kuka uhri? Kirjan päätteeksi käärme pääsee hengestään. Kirveellä katkaistun ruumiin sisältä löytyy päästäinen. Turvapaikka on Arto Salmisen esikoisromaani. Kirjailijaluonne tuli kerralla selväksi. Huumori iskee hamarapuolella. Henkilöitä yhdistävät petos, hyväksikäyttö ja yritys selviytyä. Juuri tällaista valoa taisin kaivata marraskuun pimeyteen! Edellisestä lukukerrasta kuluikin reilut 20 vuotta. (Kiitos kannustuksesta HS!) Kielileikit eivät vielä esikoisessa ole kasvaneet hurjimpaan kukoistukseen. Muutenkin teksti tuntuu jotenkin väljemmältä kuin Salmisen viimeisissä, Lahdissa ja Kalavaleessa. Turvapaikka kertoo elämästä SPR:n vastaanottokeskuksessa, enemmän henkilökunnasta kuin asiakkaista. Auttamisbisneksen sumea logiikka saa pikku piikkejä. Rasismi ilmenee monitahoisemmin kui...
Lue koko teksti »