Kirjaraportti

Kirjaraportti 241. Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla (1879, suom. 2012 Heikki Salojärvi, Basam Books). Matkakirjoja ei enää kirjoiteta. Miksi kirjoitettaisiin? Ryanair kuljettaa, ja jokainen reissu ikuistuu Instagramiin. 147 vuotta sitten kirjailijan raportti Etelä-Ranskan vuoristosta avasi lukijalle uusia maailmoita. 2000-luvulla Stevensonin ja aasin seikkailut ovat muuttuneet kuriositeetiksi. Kielikin on vanhaa koukeroa. Viittailut sinne ja tänne jäävät tunnistamattomiksi. Miksikö sitten luin? Asiat johtavat toisiin. Ian McEwanin romaanissa ” Mitä voimme tietää ” 2100-luvulla elävä historiantutkija intoili Stevensonin matkakirjasta. Pistin nimen mieleen. Lukijalle raportti tarjoaa maaston kuvausta, koivikkoja, joiden reunalla pyökkejä, paljaita vuorenhuippuja, mustaa puutonta ylänköä, teitä jotka ylittävät Chassezacin laakson pohjalla joen ja kiemurtelevat ylärinteen vihreiden niittyjen kautta ties minne. Ja niin ja niin ja niin edelleen....

Kirjaraportti 240. Anton Tšehov: Kaksintaistelu (1891, suom. 1960 Juhani Konkka, Karisto). Eräs mies väitti, että Mikkeli muistuttaa Tšehovin näytelmää, jossa ikävystynyt eversti juo poliisipäällikön kanssa teetä samovaarista kesäiltana. Siksikin halusin tietää: mikä Tšehov? Jotain pientä olen tainnut häneltä joskus lukea, mutta melko tuntematon suuruus minulle. Yritin sivistää itseäni. Kaksintaistelu saattoi olla huono valinta. Parhaimmillaan Tšehov on kuulemma napakoissa novelleissa. Tämä on pienoisromaani, alun perin jatkokertomus: 200 väljää sivua, paljon turhaa lörpöttelyä. Päähenkilönä velttoilee luvut jättänyt ylioppilas, joka oli karannut naisen kanssa Pietarista Mustanmeren rannalle, vanhaa aviomiestä karkuun. Nyt nainen tuntuu jo tylsältä. Herra suunnittelee uutta pakoa. Suunnittelu lienee turhan aktiivinen sana tässä. Miehen kaikki toiminta on flegmaattista, nautinnonhaluista, aikovaa. Itse asiassa koko yhteisön – alemman yläluokan, virkamiesten, lääkäreiden – oleminen näytt...

Kirjaraportti 239. Carolina Pihelgas: Rajalinja (2024, suom. Anniina Ljokkoi 2025, Sammakko). Kolmekymppinen nainen ajaa keväällä maalle, autiolle sukutalolle. Jättää huonon parisuhteen kaupunkiin. Kaivaa lapiolla maata, niittää putket, istuttaa jotain. Ensin luulen, että kyse on vain miehestä. Kun Liinen kertomus etenee, ymmärrän, että hän haluaa isompaa muutosta. 18-vuotiaana aloitettu huono parisuhde on jatkoa huonolle lapsuudelle. Kolea syyllisyys vaivaa: se ajaa miellyttämään, tyytymään kapeisiin kaavoihin. Liinen pakopaikka on Etelä-Virossa aivan armeijan harjoitusalueen rajalla. Räjähdykset ja ammunta alkavat aamukahdeksalta. Rajalinja on autofiktiota, yhtenä kesänä kirjoitettu tiivis kertomus. En taida kuulua ydinkohderyhmään, mutta luin tämän vaivatta (setämiesulkopuolisuuteni toki tunnistaen). Ääni vaihtelee - syvistä sisäisistä kelailuista lörpöttelevään dialogiin ja messenger-chattiin. Liine ei murehdi vain itseään. Luontokato, ilmastomuutos ja sota. Laukaukset ...

Kirjaraportti 238. Elizabeth Strout: Burgessin pojat (2013, suom. Kristiina Rikman 2025). Isoveli on ylivoimainen, tietävä ja kadehdittu. Pikkuveli mukava mutta saamaton. Sisko ikävä ja luuseri. Tästä lähdetään. Jokaisella on roolinsa. Näin se menee perheissä. Elizabeth Strout on pyöritellyt romaaneissaan loistavasti perheen dynamiikkaa. Burgessin pojissa huomio on sisarussuhteissa. Taas kerran lapsuus ratkaisee, antaa lähtökohdat, joita on vaikea murtaa. Mutta kyllä ne murtuvat. Esimerkiksi silloin, jos helvetti pääsee irti ja siskon 19-vuotias poika heittää jäisen sianpään moskeijaan ramadanin aikaan Shirley Fallsin pikkukaupungissa Mainessa. Lakimiesveljiä tarvitaan. Burgessin pojat on vanhempaa Stroutia, kirjoitettu ennen Lucy Barton -sarjaa. Tässä hän ei minusta pääse ihan samalle tasolle. Mukana on turhan paljon tavaraa ja ihmisiä: lucybartonmainen viisaus ei ole vielä kiteytynyt. Jotain viisautta silti. Isoveljen petos paljastuu, pallosta häviää ilma. Muille tulee uutta tilaa. ...

Kirjaraportti 237. Arto Salminen: Varasto (1998, WSOY). Elämä on rangaistus, jota suoritetaan maalikaupan varastossa. Äkkiseltään Varastoa saattaisi pitää työelämäkirjallisuutena. Proletariaatti eli varastomies Rousku yrittää selviytyä, kun kapitalisti painaa. Tarkemmin kun funtsii, enempi tämä taitaa olla yleisen näköalattomuuden kuvaus. Nimikin siihen viittaa. ”Sen mä olen ainakin huomannut että mä olen varastossa. Mutta minkä varalta, sitä mä en tiedä.” Liksa on huono, Rousku perustelee varastamista sillä. Hän myy mattoa ja maalia vanhalle kommunistille ohi kassan. Vai olisiko kyse sittenkin hallinnan tunteesta? Varas istuu kuskin paikalla. Myös vittuilija pääsee kuskin paikalle. Rousku panee myymälän Karitaa, halveksii, pilkkaa, piilottaa kynnenpalasia tupakoihin. Kunnes huomaa, että häntä vietiin tässäkin. Talutettiin munista perheenisäksi lähiöön. Jos kertomuksessa vilahti aavistus onnesta, niin vauvassa. Olen lukenut tämän ennenkin ja nähnytkin Kansallisteatterissa...

Kirjaraportti 236. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (1999, suom. Ilkka Malinen 2003). Joskus lankapuhelinaikaan näin unen, jossa soitin kaupungilta omaan numerooni, ehkä purkaakseni viestit. Puhelu ei kuitenkaan mennyt vastaajaan, vaan vastasin siellä itse. Pelottava uni. Sputnikin ytimessä pyörivät vähän samanlaiset tilanteet. Ihmisen minuus voi jakautua. Osa lähtee jonnekin. Tänne ”perustodellisuuteen” jää osa, jos sitäkään. Kissa kiipesi puuhun, eikä koskaan palannut. Yksi päähenkilöistä katseli tivolin maailmanpyörästä kiikareilla, kuinka hän itse harrasti brutaalia seksiä asunnossaan. Noin seitsemän murakamin kokemuksella uskallan väittää, että Murakami kirjoittaa murakameja, kopioi itseään. Juoni vähän vaihtelee, samat asetelmat toistuvat. Keskiluokkaisia nuoria miehiä itseään etsimässä, epäonnista rakkautta, himosta kovettuvia nännejä. Tässä tarina on klassikko: A haluaa B:n, joka halua C:n. Tarinaa kertoo K, 25-vuotias opettaja Tokiosta. K:n rakkauden kohde on kirjoittamis...

Kirjaraportti 235. Johanna Forss: Pidot (2026, Tammi). Hectorin satyriconissa 1970-luvulla syötiin nakkii viis ja pyydettiin sinappii, pliis. Johanna Forssin ökypidoissa korkkareilla keikkuva jumbojetti kaataa samppanjatornin. Nelikymppinen Maria saa kutsun, vaikka symbioottinen suhde lapsuudenystävään on katkennut sekavissa merkeissä parinkympin korvilla. Kukaan ei oikein tiedä, mitä juhlitaan. Juhlakalu on kadehdittu influensseri. Kaikki tärkeät ihmiset tulevat paikalle. Mariakin, vaikka hänen tärkeytensä on kääntynyt vähäiseksi museopuolen viestintähommaksi. Luin aluksi epäluuloisesti. Ehkä siksi, että minäkertojakin pidättelee. Vauhti lisääntyy, kun Maria pääsee juhlatunnelmaan samppanjalla ja kevyellä pössyttelyllä. Se on otollinen tila kelailla jumissa olevaa elämää ja pistää asioita paikoilleen. Tykkäsin siitä, että juhlan kaari ja päihtymyksen aste näkyi kielessä ja meiningeissä uskottavasti. Forssin päähenkilö on koulutettu valokuvataiteilija. Lukiolaisena valoku...

Kirjaraportti 234. Liisa Louhela: Mies joka kantoi aurinkoa sylissään (2026, Otava). Kun kirjoittaa romaanin tunnetusta historian henkilöstä, ottaa riskin. Aihe saattaa viedä huomion, ja romaani jäädä vähemmälle. Liisa Louhelan biofiktio aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisesta (1905-1941) ilmestyi viime viikolla. ”Elit rauhalle, siksi sinut ammuttiin. Sä elät sittenkin!” Näin lukee Pekurisen hautakivessä Malmilla. Louhela todistaa, että teksti on yhä totta - ja vahvistaa viestiä osaltaan. Pekurinen oli 1920-30-luvuilla näkyvä rauhanliikkeen aktiivi ja Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. 1930-luvulla hän vietti vuosia vankiloissa vakaumuksensa vuoksi. Romaanissa Louhela kuljettaa nuoren Pekurisen Juvalta Kotkan kautta Helsinkiin, jossa hän tutustui pasifistiporukoihin. Aika kului kokouksissa, vaimo löytyi työväenopistolta. Helsingistä tie vei vankilaan. Jatkosodan ensimmäisenä talvena Pekurinen kuljetettiin vankilasta rintamalle Vienan Karjalaan teloitettavaksi. Ruma juttu. P...

Kirjaraportti 233. Sinikka Vuola Myrskyn anatomia (2024, WSOY). Mitä tapahtuu? Miten se kerrotaan? Sinikka Vuolan romaanissa huomio kiinnittyy jälkimmäiseen. Tarinakin toki on koskettava. Nuori nainen, ehkä 17-vuotias, kertoo elämästään äidittömänä ja isättömänä, vailla rakkautta. Tai on hänellä vanha isä - isäpapparainen - mutta menneen sodan kauhut painavat tämän lapseksi, josta kaksostyttäret ovat joutuneet huolehtimaan. Kun yhteys äitiin puuttuu, kehossa navan kohdalla on tyhjä tila, reikä. Tyttö peittää sen isolla laastarilla. En yhtään tiedä viittaileeko Vuola tarkoituksellisesti sinne tänne. Lukijana päädyin silti jatkuvasti maistelemaan, miksi jokin kuulostaakin niin tutulta. Kaksoset, jotka joutuvat pärjäämään omillaan, ja anonyymi paikaton Keski-Eurooppa: Ágota Kristóf . Äidittömyyttä kipuileva tyttö, joka kaipaa omia ääriviivojaan: Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat . Sotilaat ja luumuviina: Kunnon sotamies Švejk. Tyttö kertoo tarinaa prinssilleen, sille ensimmäiselle ihm...

Kirjaraportti 232. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (2010, suom. 2012 Heikki Karjalainen, Tammi). 14 vuotta sitten oli muita kiireitä. Pulitzer-voittaja ja ”vuoden paras käännösromaani” (HS, Jukka Petäjä) jäi tuoreeltaan lukematta, mutta nyt homma on hoidettu. Fiilikset jakautuvat yllättävästi. Toisaalta romaani on vetävä, älykäs ja hauska. Toisaalta minulla on vaikeuksia muistaa, mistä se kertoo. Ehkä romaani jäljittelee elämää: enhän minä muista edes sitä, mistä oma elämäni kertoo. Romaani pyörittelee ajan kulumista ja ihmisistä musiikkibisneksessä. Ajallisesti tarina alkaa 70-luvun lopun San Franciscosta ja myöhäisteinien punk-kuvioista. Päätöskonsertti soi lähitulevaisuudessa, 2020-luvun New Yorkissa. Teoksen jippo on räjäytetty rakenne. Mitään yhtenäistä juonta ei synny, vaan 13 luvussa päähenkilöt ja ajat hyppivät: sivuhenkilöistä tulee päähenkilöitä, näkökulmat täydentyvät. Henkilöiden suhdekartta muodostaa syherön; jokainen piste viittaa moneen muuhun. Veikkaan, että juuri rake...

Kirjaraportti 231. Raymond Carver: Voisitko olla hiljaa? (1976, suom. Anna Isola 2025, Sammakko). Näistä jää mieleen lähinnä tunnelma. Vähän kuin olisi katsellut seepialla sävytettyjä valokuvia jostain 60-luvulta. Miehiä joilla on hattu, tupakanpolttoa, naisia hameissa. Amerikkaa pikkukaupungeissa. Lava-autoja, dinereita, pölynimurikauppiaita. Novellit ovat minulle vaikeita. Annan niille aina uusia mahdollisuuksia, mutta harvoin suuremmin innostun. Nolottaa sanoa, mutta Carverkin on minusta lähinnä ihan kiva. Ruma lausunto suurmiehestä. Voisitko olla hiljaa? on Carverin ensimmäinen kokoelma, ja vasta nyt se suomennetaan. 22 juttua, usein ne kertovat miehestä tai pariskunnasta tilanteessa, jossa elämä ehkä nitkahtaa uuteen suuntaan. Duunareita ja alempaa keskiluokkaa. Kiusallisia, vaivaannuttavia tai muuten vain oudolta tuntuvia kohtauksia elämästä. Derivaatan nollakohtia. Muutetaan suurkaupungista maalle vaimon perintötaloon, ja huomataan jo pihassa, että se oli karmea virhe....

Kirjaraportti 230. Ian McEwan: Mitä voimme tietää (2025, suom. Jaakko Kankaanpää 2026, Otava). Nälkävuodet, Ranskan vallankumous ja kylmä sota. Sadan vuoden päästä nykyaika on unohtunut vastaavanlaiseksi kaukaiseksi historiaksi. Ian McEwanin romaanissa nykyaikaa katsotaan vuoden 2119 perspektiivistä.   Merenpinnan nousu on muuttanut Britannian harvaan asutuksi saaristoksi. Tulvat, rajoitetut ydinsodat ja tsunamit ovat harventaneet maailman väestön neljään miljardiin.   Kun edessä olevaa muutosta katsoo tästä hetkestä, se näyttää lohduttomalta. Historia katsoo taaksepäin. Miljardi kuollutta on kiinnostava murroskohta, ei itkua ja kärsimystä.   McEwan kirjoittaa dystopiascifiä, mutta mistä romaani oikeastaan kertoo. Historiankirjoituksesta ainakin. Jo nimessä kysytään, mitä voimme tietää.   Romaanin päähenkilö tutkii historiaa ja on erikoistunut 1990–2030-lukujen brittiläiseen kirjallisuuteen. Hän yrittää selvittää kuuluisan runoilijan ja tämän kunnianarvoisan muusan a...

Kirjaraportti 229. Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (2025, Otava). Tätä suomalaista kirjallisuutta maailmalla nyt ostetaan. Ajatus pyöri väkisinkin taustalla Tuomaisen uusinta lukiessa. Miksipä ei. Vauhdikas juoni, värikkäitä tyyppejä, humoristinen perusviritys ja rutkasti Pohjolan eksotiikka. Kymenlaakso saattaa hävitä Satu Rämön Islannille, mutta jostain Britanniasta katsottuna itärajan syrjäkylät lienevät riittävän outoa maisemaa. Omaa eksoottista vitsiään kertoo Miehikkälän capo kolmen hengen gangsteriarmeijansa kanssa. Juonen varassa tämä pitkälti elää. Romaani seuraa keski-ikäisen sahayrittäjän kujanjuoksua rikollisen velkakoukussa. Käänteitä riittää. Yhtä aikaa pitää miettiä ruumiin hävittämistä, omaa rakkauselämää ja sahaa uhkaavaa konkurssia. Olen aiemmin lukenut Tuomaiselta Parantajan (2010), ja tyyli on muuttunut siitä rajusti. Jos Parantaja oli Helsinki Noir, Hyvällä tai sahalla oli Miehikkälä Slapstick. Suurimmaksi osaksi tämä muistuttaa TV2:n maalaiskomedi...

Kirjaraportti 228. Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja (2020, suom. Katariina Huttunen 2025, Kustantamo S&S). Uimahallin saunassa otetaan miehestä mittaa. Nuorukainen päätyy vahingossa löylynheittäjän paikalle ja päästää sisäisen miehensä irti. Saunavaltaistuin on paisuteltu, talvisotamainen sankaritarina. Päähenkilönä löylykauhaa heiluttelee ”likinäköinen ja hintelä kaksikymppinen, jolla on huonosti sheivatut pallit”. Hän ei varsinaisesti edes pidä löylyistä, mutta tosipaikan koittaessa ei väistä vartiopaikaltaan. Åhman kertoo 11 novellissa miehuuden mittareista. Sanotuista ja sanomattomista odotuksista siitä, kuinka miehen kuuluu toimia. Pohjanmaalla ne kuulemma ovat vielä jyrkempiä kuin jossain muualla. Monessa kertomuksessa näkökulma on nuoren pojan. Mopon osto, ensimmäiset kaljat, se kohta lapsuutta, jolloin prätkähiirillä leikkiminen muuttui noloksi. Näissä Åhman onnistuu parhaiten. Epävarmuus, peitelty tietämättömyys ja herkkyys välittyvät. Aikamiesten...

Kirjaraportti 227. Yukio Mishima: Elämä myytävänä (1968, suom. 2026 Saku-Petteri Urpo, Sammakko). Ei pitäisi odottaa. Pettyisi harvemmin. Jos japanilaisen klassikkokirjailijan teos suomennetaan 57 vuoden jälkeen, kummasti sitä ajattelee, että romaanissa täytyy olla jotain. Tässä ei ollut. Tai jos oli, en huomannut. Odysseia siinä mielessä, että sankari kohtasi haasteita ja matkaan tuli mutkia. Ei muussa. Elämä myytävänä kertoo epäonnistuneesta itsemurhakandidaatista, 27-vuotiaasta mainosmiehestä, joka kaupittelee elämäänsä lehti-ilmoituksessa. Siis tarjoutuu hengenvaarallisiin tehtäviin. Hyvää korvausta vastaan. Näissä merkeissä Hanio Yamada viettelee gangsterin heilan, testaa myrkkyä ja ryhtyy vampyyrinaisen veritankiksi. Takakansi puhuu satiirista ja mustasta komediasta, mutta itse koin kirjan lähinnä pulp fictionina. Satiiri mistä? Merkitykset joutuu keksimään itse. Alun perin teksti julkaistiin miesten lehdessä jatkokertomuksena. Nuori sankari tekee rahakkaita keikkoja ...

Kirjaraportti 226. Eevi Kuokkanen: Kapeneva tie (2026, Tammi). Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Kolmanteen osaan ehtineessä Rantakaupunki-sarjassa yksi ruumis ei riitä. Nyt tulee neljä. Hankoa muistuttavaan merenrannan kesäkaupunkiin perustetaan lomakylä, joka tarjoaa ekologista luksusluokan leirintämatkailua. Idean äiti, seurakunnan diakoni, murhataan. Ja kohta lomafiiliksiä laskee toinen kuolemantapaus. Meno oli niin vauhdikasta, etten malttanut jäädä fiilistelemään. Äkkiä loppuun: haluan tietää kuka murhasi! Epäilyjä syyllisestä heräsi ja heräteltiin. Yllätyin. Rouva Kuokkasen kattauksessa perusjännite syntyy cityn ja periferian vastakkainasettelusta: Pöydän toiselle puolelle istutetaan Helsingin metropolialueen PowerPoint-luokkaa ja kuplivaa Teams-eliittiä. Toisella puolella nuhjuaa pikkukaupungin pienyrittäjiä ja arkisia perusjanttereita. Ja aina löytyy heitä, jotka miettivät siinä välillä, että kummalla puolella onni asuukaan. Sarjan perusluonnetta ovat tunnistettava muot...

Kirjaraportti 225. Hanna Ryti: Kaatuminen (2025, WSOY). Kaatuminen on lamaromaani. Sanoma selviää jo kansilehdeltä: ”Omistettu kaikille niille, joille on annettu kannettavaksi näköalattomuuden perintö”.   Romaani seuraa kolmen lapsen elämää ensin lamavuosina, sitten aikuisina. Kahdessa perheistä vanha maailma romahtaa 1990-luvun alussa, kun firma menee tai työpaikka alta.   Kolmannessa, Heljän perheessä, talouskriisi tuo mahdollisuuden hankkia uusi talo ja uima-allas edullisesti. Heljää hävettää kauppakamariin kuuluva isä ja turvallinen elämä riistäjäperheessä.   Aikuisuudessa lapsuuden trauma näkyy kaikilla kolmella jonkinlaisena irrallisuutena - itsetunnon puutteena ja kyvyttömyytenä haaveisiin.   Lukiessa mietin, että eri elämäntilanteissa lama potkii hyvin erilaisella saappalla. Itse opiskelijana selvisin huopatossun tönäisyllä. Välillä tuli kuukausia, jolloin kituuteltiin, mutta ei maailma meille toivottomalta näyttäytynyt.   Makrotasolla kurjuus toki hyppi...

Kirjaraportti 224. Kazuo Ishiguro: Yösoittoja (2009, suom. Helene Büzov 2011, Tammi). Suomalaisille tutuin yösoitto kilahtaa Eino Leinolta. Hän muistelee Nocturnessa ruislinnun laulua korvissaan tavalla, joka on joko vitsi tai tietämättömyyttä rääkän äänestä. Ishiguron novelleissa vitsi on tietoinen. Kaikkia viittä yhdistävät musiikki ja kummallinen, vinksahtanut parisuhteeseen liityvä asetelma. Vaikkapa näin: Vaimon uusi puoliso kustantaa rumalle saksofonistille kauneusleikkauksen ikään kuin hyvityksenä. Uudella naamalla hän saisi mahdollisuuden nousta tähdeksi. Ei ihan Roald Dahlia, mutta sinnepäin. Ryhdyin Yösoitoille, kun Ishiguron Menneen maailman maalari jätti hyvän maun. Maalarissa aihe on selkeä, mutta tunteet ja teot piiloutuivat japanilaisesti kohteliaaseen puheeseen ja tapakulttuuriin. Yösoitoissa meininki on aivan erilaista. Ne esitetään Venetsiassa, Englannissa, Kaliforniassa. Tyyli on laveaa, samoin kieli. Komediaosuuksissa kasaantuvat katastroifit tuovat m...

Kirjaraportti 223. Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in (2022, Siltala). Yksinäinen tyttö leikki lapsena kivien kanssa. Geologihan siitä tuli isona. Kivet ovat helpompia kuin ihmiset. Drive-in kertoo Islantiin muuttaneen geologin aikuistumisesta. Elämä on jumissa, väikkäri toisessa. Hoitamatta jäänyt ero islantilaisesta teinirakkaudesta turmelee uudenkin yrityksen. Ei Ella pelkästään kivien perässä muuttanut. Isä meni kuolemaan vaikka sai uuden sydämen. Tai oikeastaan siksi. Komplikaatio, runoilijan kaunokirjallinen ratkaisu. Huotarinen on runoilija. Päähenkilö Ella taisi olla isän tyttö. Suhde isosiskoon ja äitiin on vaikeampi. Ella ei oikein kestä heidän soitteluaan ja viestittelyään kuolinpesän järjestelyistä – astioista tai huonekaluista, Mikkelin takana (!) sijaitsevan luomutilan myynnistä. ”Sinä se et tahdo ottaa mitään, ettet vain joudu menettämään mitään”, kuuluu ulkopuolinen analyysi. Eksoottinen Islanti kuplii ja myrskyää romaaniin oman sävynsä. Ja nimi tulee Ellan siskontyttäre...

Kirjaraportti 222. Don DeLillo: Hiljaisuus (2020, suom. Helene Bützov 2022, Tammi). Hämmentävä kirja. Olikohan se tarkoituskin? Kun kaikki teknologia yhtäkkiä sammuu - ruudut pimenevät, yhteydet katkeavat, lentokoneet tippuvat- jäljelle jää passiivinen epätietoisuus. Lähetys Superbowlista on käynnissä, peli juuri alkamassa. Tyhjän ruudun tuijotusta on vaikea lopettaa. En suunnittele lukemistani lainkaan. Varailen kirjoja, joista kuulen, tepastelen kirjaston hyllyjen välissä. Tämä DeLillon uran ehkä päättävä Hiljaisuus ei tainnut olla järkevin tapa aloittaa tutustumista ”suureen amerikkalaiseen kirjailijaan”. Hiljaisuus on pieni ja reikäinen, luonnosmainen. Pienoisromaani, venytetty novelli. Hiljaisuus kuvaa viittä ihmistä, jotka kokoontuivat tv:n ääreen katsomaan lähetystä. Yksi pariskunta tulee myöhässä. Heidän lentokoneensa teki pakkolaskun. Teoksessa ei ole varsinaista juonta, asiat eivät johda toisiin. Teknologian romahdus jää vaille syytä ja taustaa. DeLillo kuvaa ih...

Kirjaraportti 221. Mikael Niemi: Silkkiin kääritty kivi (2023, suom. 2025 Jonna Joskitt-Pöyry, Like). 512-sivuinen lukuromaani ruotsalaisen kansankodin synnystä ja sosiaalidemokratian noususta. Kepeän ja painavan yhdistelmä voi olla enemmän kuin lagom. Vaikea tästä on olla pitämättä! Mikael Niemi muistetaan esikoisestaan, Populäärimusiikkia Vittulanjängältä (suom. 2001). Nyt liikutaan samoilla kulmilla, Ruotsin Lapissa, Tornionjoen rannalla pääosin 1930-luvun alkuvuosilla. Kunnan läpi rakennetaan tie. Työmaalla pääoman ja proletariaatin ristiriidat kärjistyvät. Sosialismi saapuu Pajalaan. Alkaa sitkeä lakko, joka järisyttää koko seudun elämää. Romaani yhdistelee pohjantähtimäistä torppariperheen ja kyläelämän kuvausta modernimpaan vauhtiin. Rinnakkaiskertomuksessa nykyajassa suosta löytyy ruumis. Lakkolaisen lapsenlapsenlapsi on yhteydessä pimeälle puolelle ja näkee ennalta. Lähes jo hymyilyttää pakanallisen magian hyödyntäminen pohjoiseen sijoittuvassa kirjallisuudessa. Järvet, joiden...

Kirjaraportti 220. Mieko Kawakami: Kaikki rakastavaiset yössä (2011, suom. Markus Juslin 2025, Tammi). Nimi viittaa rakkausromaaniin. Kosmisesta ulkopuolisuudesta tämä silti kertoo. Maailmassa ei ole mitään, mihin 34-vuotias tokiolaisnainen Fuyuko halusi tarttua. Hän ei tiedä, mitä haluaa, eikä ainakaan halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Vai onko kysymys haluamisesta? Ehkä myös uskaltamisesta ja osaamisesta. Fuyuko muistuttaa Lähikaupan naista (Sayaka Murata 2016). Myös tälle sosiaaliset tilanteet ja ympäristön paineet olivat sietämättömiä. Lähikaupan nainen löysi ratkaisuksi työn, jossa viestinnän saattoi hoitaa yhtiön määrittelemillä fraaseilla. Oikolukijana työskentelevä Fuyuko päätyy freelanceriksi, mikä mahdollistaa kontaktien rajoittamisen aivan minimiin. Lukijana jäin ihmettelemään, mikä lopulta aiheuttaa Fuyukon vetäytymisen. Päähenkilön elämää, lapsuutta, nuoruutta ei juuri taustoiteta. Ehkä kyse on vastareaktiosta ankariin rooliodotuksiin, joita japanilainen yhteiskunta...

Kirjaraportti 219. Suvi Ratinen: Pakolainen (2025, Otava). Romaani alkaa keikkuvalta laivalta, hetkestä, jolloin arvostettu kirjailija ja diplomaatin puoliso muuttuu pakolaiseksi. Aino Kallas pakeni ensin Virosta Suomeen syksyllä 1944. Suomi sanoi kiitos ei, ja Kallakset tuupattiin suorinta tietä Ruotsin-laivaan. Kirjailija vietti Ruotsissa kymmenisen vuotta ja kaipasi koko ajan Suomeen. No välillä Viroonkin, toiseen kotimaahansa. Avioliitto Oskar Kallaksen kanssa oli tehnyt Ainosta virolaisen vuonna 1900. Kala alkaa haista kolmantena päivänä, samoin vieraat, tiesi Kallas. Vaikka Ruotsi on aina suhtautunut hädänalaisiin suopeasti, pakolainen joutui huomaamaan olevansa vieras ja ei-toivottu. Ei enää älykäs ja ainutkertainen yksilö vaan yhteiskunnallinen ongelma ja turvallisuuspoliittinen kysymys. Kertojan ääni romaanissa on vähän outo: Kallas kertoo elämästään kolmannessa persoonassa. Silti ratkaisu toimii. Sävyyn tulee jotain kirjallista, vanhahtavaa. Kerronta jäljittelee ajatuksen pou...